Suomi – löytämätön helmi

Minkälainen on kotimaamme Suomi? Asumme maassa, jossa hiljaisuutta ei tarvitse kaukaa hakea. Maassa, jossa on metsää laajalti jokaiselle asukkaalle tallattavaksi. Maassa, jossa voi valita meren ja järvien väliltä. Maassa, jossa on neljä vuodenaikaa ja jonne on monen mielestä lottovoitto olla syntynyt.

Kaiken silmien edessä olevan arvokkuuden näkeminen on taitolaji. Ihmismieli kai vain toimii niin sanotulla ”ruoho on vihreämpää aidan takana” -periaatteella. Kaukomailla kaikki on upeampaa, ihmeellisempää ja henkeäsalpaavampaa. Suomi on Suomi ja sen kauneutta on haastavampaa nähdä – ainakin ennen kuin on nähnyt myös aidan toisenkin puolen.

suomi

Moni teistä tietää innostuksestani myös kotimaan tutkimista kohtaan. Se alkoi muutama vuosi sitten. Lähimatkailun ja kotimaanmatkailun ansiosta olen alkanut viime vuosina nähdä oman Suomineitomme aivan uudessa valossa ja esimerkiksi viime kesän päätin kokonaisuudessaan omistaa kotimaan reissuille; milläpä muullakaan kuin matkailuautolla ympäriinsä suhaillen.

Suomi − mahdollisuuksien maa

Näen maamme haasteet, mutta myös mahdollisuudet. Luonto on maamme ehdoton vetonaula. Meillä on myös ilmainen koulutus, ilmainen terveydenhuolto ja jokainen saa halutessaan katon päänsä päälle. Sää on mitä on, mutta ainakaan emme joudu kävelemään hengityssuojaimissa. Periaatteessa kaikilla on samat mahdollisuudet onnistuneeseen elämään ja asumme maassa, josta on halutessaan (kyllä te tiedätte, että tarvitsen myös sitäkin) myös erittäin helppoa matkustaa muualle.

kotimaanmatkailu

kotimaanmatkailu

IMG_0845

IMG_0777

_DSC7373

Suomen luonto jokamiehenoikeuksineen on kaunista ja koskematonta. Luontomme on aitoa luontoa, jonne marssiessa stressitaso laskee muutamassa minuutissa ja jonka siimeksistä saamme kesäkautena marjoja vatsamme täytteeksi yllin kyllin. Maailman paratiisimaisissa paikoissa moni vain haaveilee vuodenajoista ja järven rannalla ilmaisessa erämökissä tai laavussa yöpymisestä, puhumattakaan hiljaisuudesta tai valkoisesta lumesta.

Suomi − löytämätön helmi

Suomi on eräänlainen löytämätön helmi. Meillä ei ole vuoria, kuten Norjassa. Helsinki kulkee monen mielestä aina Tukholman perässä ja Tallinnan rosoinen kauneus viehättää montaa matkaajaa kotimaamme pääkaupunkia enemmän. Tästä huolimatta maassamme on jotain ainutlaatuista ja aitoa. Suomi on maa, jokä kätkee sisäänsä monta nöyrästi salassa pidettyä salaisuutta, joiden arvon yhä useampi on alkanut ymmärtää.

_DSC7436

IMG_0892

IMG_0524

_DSC7394

suomi

suomi

NBE-bloggaajat Suomessa

Salattu helmi ei tule enää kauaa olemaan salattu. Suomen salaisuuttain on taas levitetty maailmalla järein asein. Vietin viime viikon ja vähän päällekin kansainvälisessä seurassa, Suomessa. Jo kolmatta kertaa järjestetty NBE Finland -tapahtuma toi Suomeen kymmeniä kansainvälisiä sosiaalisen median vaikuttajia. Osa heistä oli käynyt Suomessa aiemmin, osa matkasi tänne ensimmäistä kertaa. Uudelleen Suomeen tulleet olivat rakastuneet Suomeen aiemmilla kerroilla ja halusivat palata tutkimaan pientä maatamme lisää. Oli ilo viettää aikaa kotimaassa matkaillen ja omassa kaupungissa liikkuen. Sitä kokee itsekin näkevänsä kotimaan jälleen kerran uudessa valossa.

Kansainvälisistä ihmisistä osa lähetettiin matkalle muun muassa Rovaniemelle, osa Ahvenanmaalle, osa Turun saaristoon, osa Vantaalle, osa Kuopioon, osa Tallinnaan, osa Tukholmaan ja oma kymmenisen hengen porukkani vietiin minun johdollani Pohjois-Karjalaan. On tärkeää, että myös hieman vähemmän tunnetut kotimaamme paikat saavat ansaitsemaansa näkyvyyttä. Itse olin enemmän kuin innoissani, kun kuulin pääseväni takaisin Itä-Suomeen. Mielestäni esimerkiki Kolin maisema on yksi Suomen kauneimmista, mutta harva ulkomaalainen on edes kuullut sanaa Koli.

IMG_1128

IMG_0495

IMG_0466

IMG_0456

_DSC7055

Viime viikko meni siis totaalisessa Suomi-huumassa. Lumikenkäilin, avantouin, saunoin, kylvin, leivoin karjalanpiirakoita, pilkin, soitin kanteletta, metsämeditoin, istuin koiravaljakon kyydissä, ratsastin metsässä ja kaikkien kokemusten ja elämysten lisäksi ystävystyin ja sosialisoin. Viikko oli kaikessa upeudessaan hektinen ja täynnä menoa sekä melskettä. Viikko oli unohtumaton.

Vaikka tänään Helsinki onkin räntäinen ja suoraan sanottua rumimmillaan, kotimaamme on parhaimmillaan tähänkin aikaan vuodesta helmi. Helmi, joka sai koko viikkomme ajan nauttia kauniista puuterilumipeitteestä. Se on helmi, jonka arvoa moni suomalainen tai varsinkaan ulkomaalainen ei tiedä – ei ainakaan vielä.

Kaiken koetun sulatteluun menee hetki aikaa, mutta nyt yritän pysähtyä hetkeksi paikoilleni ja purkaa kaikki hienot seikkailut Suomesta teidän kanssanne. Nyt pääsette edes kuvien kautta hieman Suomi-fiiliksiin ja muita Suomi-seikkailuja löytyy täältä.

IMG_0731

IMG_0573

_DSC7713

IMG_1038

Koli spa

_DSC7126

Psssst! Jos haluat nähdä, miten ulkomaalaiset ja muut mukana olleet suomalaiset bloggaajat ovat Suomen kokeneet, sana #nbefinland (Nordic Bloggers’ Experience) on taikasana, jonka kautta löydät paljon sisältöä aiheeseen liittyen.

*Juttu on toteutetty yhteistyössä Nordic Bloggers’ Experiencen, Visit Finlandin ja Visit Karelian kanssa. En vastannut matkan kuluista itse ja olin emännöimässä matkaa suomalaisena host-bloggaajana.

Jaa kavereillesi! Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Leave A Reply

Navigate