Sisällä liian kuuma – nuku yö riippumatossa

Minulla on uusi lempiharrastus, se on nimeltään riippumattoilu. En kutsuisi harrastusta itselläni uudeksi, olenhan tutustunut riippumattoilun nautintoon jo monta vuotta sitten ja saanut ensimmäisen riippumattoni joululahjaksi jo lähes kymmenen vuotta sitten. Sanoisin, että harrastus on elvytetty uudelleen henkiin.

Kun Helsinki muuttui trooppiseksi, näin tilaisuuden tulleen. Peilityyni merenpinta kutsui kulkijaa ja hyppäsin kajakin kyytiin. Suuntana jokin Helsingin edustan (vinkkejä Espoon saarille on täällä) saarista, meloin kevyin varustein kesäyön taiassa.

riippumatto

Löysin saaren, hiljaisen sellaisen. Etsin sopivan kohdan ja ripustin Ticket to the Moon -riippumattoni puiden väliin, puun kaarnaa tietysti suojaten. Käytän suojana milloin mitäkin, tällä kertaa muutamaa vaatekappaletta. Oikeanlainen kiinnityssysteemi, puunhalaaja, on nyt jo onneksi postissa, matkalla luokseni.

Olen tänä kesänä, parhaana mahdollisena kesänä, nukkunut jo monta yötä ulkona. Öistä kolme olen viettänyt riippumaton syleilyssä ja vasta nyt alan päästä oikein kunnolla vauhtiin. Tälläkin viikolla aion suunnata vielä parikin kertaa luontoon riippumaan, niin koukussa olen. Onnea on herätä luonnon helmasta, omasta riippumattopesästä.

Oletko sinä nukkunut yötä koskaan riippumatossa?

riippumatto

riippumatto

Muutama vinkki onnistuneeseen yöhön riippumatossa

  1. Aseta riippumatto hyvälle paikalle, rauhalliseen kohtaan. Noudata jokamiehenoikeutta.
  2. Ripusta matto sopivan tiukalle, liian löysästi ripustettu riippumatto tekee nukkuma-asennosta haastavan. Oikean kireyden oppii kokeilemalla ja hyväksi toteamalla.
  3.  Muista, että lämpimänäkin yönä aamuyön tunnit viilenevät ja maasta hohkaava kosteus saattaa tuntua yllättävänkin kylmältä. Valitse mukaasi oikeanlainen makuupussi, pelkkä lakana ei riitä.
  4. Muista hyttysverkko! Kun puhutaan Suomen kesästä, siihen kuuluvat myös hyttyset. Riippumatto on hyvä sijoittaa hyttysverkon alle. Itselläni on erillinen hyttysverkko, jota käytän myös tropiikin maissa matkaillessani. Hyttyset pistävät jopa riippumattokankaan läpi, joten makuupussin sisällä on paras paikka olla.
  5. Muista korvatulpat. Ellet ole kovin hyväuninen, korvatulpat kannattaa ottaa mukaan edes varmuuden vuoksi. Vaikka nauttisit aamuisesta lintukonsertista, tuskin nautit hyttysten ininästä korvan juurella?
  6. Riippumaton pohjalle voi halutessaan laittaa vaikka puhallettavan patjan tai joogamaton. Valitse vain oikeankokoinen alusta. Tähän tarkoitukseen on olemassa myös virallisisa riippumattovarusteita, oma tapani on mallia DIY (Do It Yourself). Alusta eristää kylmyyttä ja on syksyn tullen tarpeellinen. Myös nukkuma-asento saattaa parantua alustan kanssa.
  7. Etenkin ensimmäisillä kerroilla valmistaudu hieman huonosti nukuttuun yöhön. Alkuun voi jännittää ja asennon löytyminen voi olla haastavaa, mutta uskokaa − lopussa seisoo iso kiitos.

 

3 Comments

  1. Outoa kyllä, en ole tainnut nukkua yötä koskaan riippumatossa. Kirjoituksestasi tuli halu kaivaa riippumatto taas käyttöön, ennen otin sen aina reissuille mukaan, mutta sitten lastia vähentääkseni aloin jättämään sen pois. Kunpa se olisi nytkin ollut mökillä mukana, niin sen olisi voinut virittää. Tosin pitäisi kehittää tuollainen hyttyverkko ja estää pistot kankaan läpi, se oli hyvä pointti.

  2. Outoa kyllä, en ole tainnut nukkua yötä koskaan riippumatossa. Kirjoituksestasi tuli halu kaivaa riippumatto taas käyttöön, ennen otin sen aina reissuille mukaan, mutta sitten lastia vähentääkseni aloin jättämään sen pois. Kunpa se olisi nytkin ollut mökillä mukana, niin sen olisi voinut virittää. Tosin pitäisi kehittää tuollainen hyttysverkko ja estää pistot kankaan läpi, se oli hyvä pointti.

Leave A Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate