Reissaajaprofiili: Arabiaa opiskeleva akrobaatti

Reissaajaprofiili-juttusarjan toinen reissaaja, Hanne, ei oikeastaan edes pidä itseään reissaajana. Siitä huolimatta hän on nähnyt maailmaa enemmän kuin moni muu ja oppinut ymmärtämään erilaisuutta kadehdittavan hyvin. Ehkä työ pakolaisleirillä viimeistään opetti ymmärtämään maailmaa hieman erilaisesta näkökulmasta – hyvässä ja pahassa.

Hanne, kuvaile itseäsi matkailijana?

En varsinaisesti identifioidu reissaajaksi, vaikka olenkin aika monta kolkkaa maailmalla kolunnut. Ihmiset ja arkinen elämä kiinnostavat, kohteiden ja nähtävyyksien suorittaminen ei, minkä vuoksi kai olen päätynytkin matkustelemaan nimenomaan työn ja opiskelun perässä. Toki matkustan huviksenikin, mutta silloin yleensä käyn moikkaamassa ulkomailla asuvia kavereita.

Missä kaikkialla olet reissannut?

Lyhyempiä reissuja olen tehnyt lähes kaikkiin Euroopan maihiin, Venäjälle, Kiinaan, Kap Verdeen, Libanoniin ja Israeliin. Lisäksi olen opiskellut/tehnyt töitä Ruotsissa, Ranskassa, Sloveniassa, Jordaniassa, Turkissa sekä Bosniassa. Tämän kevään vietän Marokossa opiskellen arabiaa.

Minkälaisiin kohteisiin matkustat?

Taidan matkustaa niin sanotusti tekeminen edellä, oli kyseessä sitten työkeikka, kielen opiskelu tai kavereiden kanssa hengailu. Paikasta riippumatta pidän toreista, luonnosta ja porukalla syömisestä.

Ikimuistoisin kohtaaminen matkalla?

Muistan varmasti lopun ikääni kaikki oppilaani ja muut tutut pakolaisleireillä Jordaniassa ja Kaakkois-Turkissa. Parhaiten piirtyvät mieleen usein hassut tai surulliset pienet tapahtumat ja kohtaamiset, joita muistellessa sydän sulaa (ja särkyy) uudestaan ja uudestaan. Esimerkiksi Turkissa kävimme kuukauden päivät melkein joka päivä pakolaisleirillä pitämässä sirkustyöpajoja. Leirin naamat tulivat tietysti enemmän ja vähemmän tutuiksi. Yhden pikkupojan kanssa meillä oli tapana käydä sama “vitsikäs” dialogi lähes päivittäin. Ensin poika osoittaa elekielellä, että minulla on hänen mielestään viikset. Johon minä kommentoin huonolla arabialla, että “olet hullu”. Johon pikkupoika vastaa, “ei, sinä olet hullu” ja minä “ei, sinä olet hullu”. Tätä sitten jatkoimme, kunnes huomio siirtyi johonkin tähdellisempään.

Rinkka vai matkalaukku?

Rinkka. Päädyn usein pihiyksissäni kävelemään pitkiäkin matkoja vaikkapa majapaikasta asemalle, ja rinkka kulkee siedettävästi selässä oli reitti millainen tahansa.

Yksin vai yhdessä?

Yksin, mutta matkustan melkein aina joko tapaamaan eri puolilla maailmaa asuvia ystäviä tai sitten töihin/opiskelemaan, jolloin kohteessa olen osana jonkinlaista yhteisöä.

Suosikkikohteesi?

Siellä, missä on ystäviä ja kotoisa fiilis. Minulle tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi Lissabon ja Sarajevo. Suomessa rakastan saaristoa sekä Yyterin dyynejä. Meri, vuoret ja kirkas tähtitaivas toimivat missä tahansa.

Paikka, jonne haluat palata? Paikka, jonne et koskaan halua takaisin?

Istanbuliin palaan, kun olen valmis kohtaamaan kaikki kaupunkiin liittyvät muistoni. Suomessa haluaisin pitkästä aikaa Lappiin. En ole käynyt siellä lapsuuden hiihtolomien jälkeen, ja keskiyön aurinkokin on edelleen kokematta.

En usko, että koskaan enää matkustan Israeliin huvikseni – sen verran ristiriitaisia ja syyllisyydensekaisia fiiliksiä visiitti aiheutti.

Unelmakohteesi?

Joskus leikittelen ajatuksella all inclusive -lomasta paratiisisaarella. Sellaisesta, jossa ei tarvitse tehdä, ajatella eikä suunnitella itse mitään. Oikeasti minulla ei ikinä olisi varaa sellaiseen ja saattaisin sitä paitsi tylsistyä kuoliaaksi.

Matkustusvinkkisi?

Rahattoman kannattaa hyödyntää kaverien (ja toki tuntemattomienkin) sohvat, vapaaehtoisduunit ynnä muut ilmaiset majoitusvaihtoehdot. Maksettavaksi jäävät pelkät matkakulut, ja safkoissakin säästää ison siivun, kun on keittiö käytettävänä. Bonuksena vanhat ystävyyssuhteet syvenevät ja uusiakin syntyy.

Mitä matkailu on opettanut sinulle?

Tiedostan oman käsittämättömän etuoikeutetun asemani sekä sen sattumanvaraisuuden reissu reissulta kirkkaammin. Yritän kuitenkin olla syyllistymättä ja suunnata energiani siihen, että esimerkiksi kotimaani olisi paikka, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä ihonvärinsä tai uskontonsa vuoksi. Liikutun yhä uudelleen siitä, miten käsittämätön luovuus, sinnikkyys ja sopeutumiskyky ihmiskunnassa piilee; miten autiomaahan pykätystä pakolaisleiristä tulee pieni kaupunki, jossa viljellään maata, harrastetaan parkouria ja vuokrataan valkoisia limusiineja häitä varten.

Kuva 1: Topi Hurtig

Leave A Reply

Navigate