Onneksi on afrotanssi

Vesi ropisee värikkään sateenvarjoni pintaan ja mustavalkoiset kenkäni ovat jo kastuneet vesilätäköissä. Pääkaupungin kiire on tarttunut minuun, tänäkin aamuna. Olen yhtä kiukkuinen tai jopa kiukkuisempi kuin ohitseni kiirehtivät, työpaikoilleen rientävät oravanpyöräläiset.

Onneksi on torstai, torstai tarkoittaa tästä eteenpäin tanssia. Vuoden tauko rakkaasta harrastuksestani näkyy ja ennen kaikkea tuntuu. Unohdin henkireikäni tarpeellisuuden, unohdin sen sokkeloidessani kiireisessä elämässäni.

En enää saa unohtaa. En enää koskaan saa unohtaa, miten onnelliseksi liike tekee. Miten autuaaksi rytmi kehossa tekee ja miten hyvältä tuntuu liikkua musiikin tahtiin. Miten hyvältä tuntuu antaa hikipisaroiden kastella hiukset ja kasvot. Suomen kesäkään kun ei sitä tehnyt. Kesä, joka ei koskaan tullut luoksemme. Kuulin tänään, että vuonna 1942 oli viimeksi yhtä huono kesä.

Tanssi, ihana tanssi. Lajini on afrikkalainen tanssi, opettajani madagaskarilainen tanssin supermies ja tanssikouluni Helsingin etnisiin lajeihin keskittyvä tanssikoulu, EtnoFitness.

Olen vuosien mittaan tanssinut monenlaista afrikkalaista tanssia (maa kun on valtava ja pitää sisällään monenmoista kulttuuria ja kulttuuria edustavaa tanssia, ja sitten on vielä niiden fuusiot). Aiemmin kävin tanssimassa toisaalla, erilaista afroa. Tuolloinen opettaja rokotti rankasti ja satutti sanoilla, jos koreografiaa ei oltu harjoiteltu tai jos matkojen takia tunneille ei aina päässyt. En halua tanssiharrastukselta huonoja fiiliksiä ja valtavia paineita. Tanssi pitää olla kivaa vastapainoa muulle elämälle sekä arjen kiireistä irtipäästämistä. EtnoFitneksen tunnelma on juuri sellainen, rento. Sitä paitsi, en pysty matkojeni takia sitoutumaan mihinkään liian tiukasti. Miten te toimitte harrastuksienne kanssa, jos matkustatte?

Lajini on afrikkalainen tanssi, opettajani madagaskarilainen tanssin supermies ja tanssikouluni tällä hetkellä Helsingin etnisiin lajeihin keskittyvä tanssikoulu, EtnoFitness.

Madagaskarilaisen Njaran tunneilla hypitään, fiilistellään ja liikutaan kokonaisvaltaisesti. Tunnit yhdistelevät perinteisiä afrikkalaisia rytmejä ja liikkeitä moderniin tanssiin ja street danceen. Eikös tämäkin ole minunlaiselleni urbaanille luontoihmiselle täydellinen kombinaatio?

Oi että, olen kaivannut noita tunteja. Onneksi kaipaukseeni on vastattu ja onneksi päätin ottaa tanssin taas osaksi elämääni. Vaikka en päädykään tänäkään vuonna matkalle Afrikkaan, pieneen heimokylään, matkustan Afrikkaan joka torstai. Ehkä pian olonikin on vähemmän kiukkuinen. Luultavasti se on sitä jo tänään. Sen tanssi minulle tekee − aina.

Onko täällä muita tanssijoita? Vai onko henkireikäsi joku muu harrastus?

Psst! Vaikka moni asia elämässä muuttuukin, sama kuviot olivat minulla myös syksyllä 2013. Siitä lisää täällä!

1 Comment

  1. Pingback: Tanssin matka maailman ympäri - Urbaani viidakkoseikkailijatar

Leave A Reply

Navigate