Moottoritie on kuuma

image

Olen viettänyt jo monta peräkkäistä juhannusta Berliinissä. Tämä vuosi on erilainen myös juhannukseni vieton suhteen.

Tämän vuoden juhannussuunnitelma oli ratkaisematon vielä tähän aamuun asti. Jopa Berliini tai näiden karmeiden kelien takia joku trooppinen kohde olivat edelleen aamulla herätessäni mielessäni. Tilanne on kuitenkin nyt se, että istun asuntoauton etupenkillä villasukat jalassa ja katselen märkänä kiiltävää Lahden moottoritietä.

Tämä moottoritie ei ole kuuma eikä asfaltti polta, mutta olemme suunnanneet nokkamme kohti Itä-Suomea. Aiomme viettää juhannuksen omalla liikkuvalla kesämökillämme, joka tulee sijaitsemaan muutaman tunnin päästä jossakin Suomen suurimman järven lähistöllä, suuren Saimaan rannalla.

En ole koskaan käynyt Saimaalla, en edes Savonlinnassa tai Lappeenrannassakaan. Pian koen taas yhden elämäni ensimmäisen kerran, ensimmäisen kerran Saimaalla. Olen oikeastaan todella innoissani, sateesta huolimatta.

Tämän juhannuksen matkakohde nousi muiden hyvien vaihtoehtojen joukosta ylitse muiden sattuman kautta. Säätiedotuksella oli oma osansa tämän valinnan tekemisessä. Säätiedotuksen jälkeen pistin netin hakukoneet laulamaan, hakusanana Itä-Suomen kansallispuistot.

Nettisurffailu vei tieni Saimaan alueelle ja sieltä kautta Oravin kylän sivuille. Oravissa sijaitsee kansallispuisto, Linnansaaren kansallispuisto. Norppasafareita ja melontaa, ne kuulostivat hyvältä. Saimaannorpat, söpöt elukat. Haluan viettää juhannukseni bongaillen niitä veden äärellä. Päätös juhannuksen viettotavasta oli toisen karavaanarin hyväksynnän myötä sinetöity. Saimaannorppia (toivottavasti), nuotiolla paistettua ruokaa ja juhannustaikoja, niistä on juhannukseni tehty.

Matkaa edessä vielä noin 300 kilometriä, johon tätä köröttelyvauhtia hurahtaa jokunen tovi. Kiirettä ei ole ja moikkailemme muille karavaanareille tavan mukaisesti. Musiikki soi, maisemat vaihtuvat ja Lily-kissa on valloittanut sänkyosaston. Seikkailu on alkanut, uusi suomiretki on alkanut.

Hauskaa juhannusta kaikille! Muistakaa tekin seikkailla.

Jaa kavereillesi! Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Leave A Reply

Navigate