Mikä tekikään onnelliseksi?

Buddhan suuri, pullea vatsa symboloi onnellisuutta, hyvää onnea ja yltäkylläisyyttä. Hän tuo kaikille iloa ja leikkisää spontaaniutta.”

– Zen ja onnellisuuden taito

On hetkiä, joina kyseenalaistaa monta asiaa ja monta omaa valintaansa. Hetkiä, joina kosteat kyyneleet valuvat hitaasti poskia pitkin ja jolloin joutuu kohtaamaan sen kaikkein tärkeimmän kysymyksen: ”Olenko onnellinen, niin onnellinen kuin voisin olla?”

On vappu, juhlista iloisin. Tänään pitäisi juhlia ja temmeltää. Ilmapallojen pitäisi lennellä ja siman pitäisi huuhdella sokerilla kuorrutettua rasvamunkkia ruokatorvea pitkin, kohti vatsaa. Valitsen tänään kuitenkin toisin, en juhli. Näin toimin usein, fiiliseläjä kun olen. En tee asioita, joita pitäisi tehdä vaan asioita, jotka sopivat parhaiten mielentilaani. Tämän päivän olotilaan sopii paremmin pohdiskelu ja Lily-kissan rapsuttelu. Tähän sopii myös huoneeseen kuin ihmeen kautta löytäneen leppäkertun suojelu kissan teräviltä kynsiltä. Haluan, että tuo lemmikkileppäkerttuni saa elää pitkän ja onnellisen elämän.

Itsenäistä elämää elänyt seikkailijatar jakaakin yhtäkkiä elämänsä ja jopa kotinsa toisen kanssa. Koko paketti on edelleen uusi ja sekaisin. Kun on oppinut katsomaan asioita usein omasta näkökulmastaan, ai aina edes osaa nähdä tilanteita toisen silmin.

Onko tällainen niin sanotun oman edun tavoittelu, omien fiilisten kuuntelu tai oman maksimaalisen onnellisuuden tavoittelu sitten itsekästä vai ei, siitä voidaan olla montaa mieltä. Samaan aikaan toitotetaan, kuinka omaa itseä pitäisi kuunnella ja silti liika kuuntelu leimataan usein itsekkääksi toiminnaksi. Tässäkin asiassa on kai monia puolia, ei ole vain yhtä vastausta – ei tässä asiassa, ei missään asiassa.

Itsekkyys onkin asia, jota olen joutunut yhteen liitetyn elämän kanssa miettimään useammin kuin haluaisin. Itsenäistä elämää elänyt seikkailijatar jakaakin yhtäkkiä elämänsä ja jopa kotinsa toisen kanssa. Koko paketti on edelleen uusi ja sekaisin. Kun on oppinut katsomaan asioita usein omasta näkökulmastaan, ai aina edes osaa nähdä tilanteita toisen silmin. Kaikessa toisenkin silmien kautta koetussa, omasta itsestä joutuu luopumaan osittain, löytääkseen tasapainon toisen kanssa. Joskus sitä tekee jopa liiaksi asti ja unohtaa syvimmäin itsensä. Siihen ansaan lankeaa helposti. Silti, puolitietä ei kompromisseissakaan pitäisi ylittää.

Vappu, ilon juhla. Tänään saan eniten iloa tuon pienen leppäkertun elämän suojelemisesta ja omien, itsekkäidenkin tarpeiden miettimisestä. Pienet hetket ovat yleensä niitä merkityksellisimpiä ja pieni leppäkerttu juuri oikealla hetkellä voi merkitä paljon. Vain oman onnellisuuden kautta voi olla onnellinen toisenkin seurassa – muulloinkin kuin helppoina ja mutkattomina hetkinä. Syvä onnellisuus on ja pysyy, jos sen löytää. Pelkästään ulkoiset tekijät eivät tuo onnea, vaikka helpottavat kyllä onnellisuuden tavoittelussa. Näin se on, kliseistä tai ei.

Ilon juhlasta huolimatta aion juurikin tänään ottaa itselleni aikalisän. Aikalisän monestakin asiasta. Palautan jalkani maahan ja kysyn itseltäni saman kysymyksen onnellisuudesta kuin kysyin jutun alussa. Siihen liitän jatko-osan, ja kysyn, mikä voisi olla eri tavalla. Sitten avaan kirjan Zen ja onnellisuuden taito (kyllä elämäntaito-oppaat kertovat tietysti aina kaiken oleellisen), otan kupin teetä ja ehkä illalla liimailen aarrekartalleni muutamia uusia sanoja tai kuvia. En suoraan sanottuna osaa sanoa, mitä sinne tulee liimattua. Sydän tietää paremmin ja kaikki vaihtoehdot ovat varmasti hyviä vaihtoehtoja. Elämä tietää paremmin –  ja minäkin ehkä tiedän jo.

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Muistatko aina omat tarpeesi vai toimitko jopa liikaakin niiden sanelemana?

EDIT: 30 minuuttia myöhemmin teen hölmöjä Snapchat-videoita ja naureskelen pupuasussa bailaavalle minälle. Tätä on kai elämän tasapaino. Pienet jutut, niissä on taikaa! Ihanaa vappua kaikille!

Jaa kavereillesi! Share on Facebook7Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Leave A Reply

Navigate