Mielenrauhaa Ahvenanmaalla

Istun laiturin nokassa, ahvenanmaalaisen niemen kärjessä. Linnut visertävät kuin viimeistä päivää, ovat kai innostuneet näköpiiriin ilmestyneestä auringosta – kukapa ei olisi. Kai niillä on uudelleen kevättä rinnassa ja soidinmenot meneillään. Minulla ei ole tällä matkalla minkäänlaisista soidinmenoista tietoakaan, tämä matka on totaalista keskittymistä itseeni.

Tämä matka on juuri sitä, mitä tältä hetkeltä eniten kaipasin. Reissuja ja menoja on riittänyt ja vaikka menemisestä kuinka nauttisi, välillä on pakko vain olla hetki paikoillaan. En nyt sanoisi tätäkään reissua paikoillaan olemiseksi, mutta pienikin hetki luonnossa tekee tehtävänsä.

Mahtavaa seuraa (kiitos Laura ja Jella), herkullista ruokaa, söpöyttä kaikkialla ja lasillinen kuplivaa siellä, toinen tuolla. Kaiken kukkuraksi olin kaipaillut suomalaista mökkimaisemaa ja täällä sitä nyt olen, ahvenanmaalaisissa mökkimaisemissa.

Joutsenperhe uiskentelee edessäni ja kauempana lipuu veneitä. Aurinko palasi piilostaan ja meri on tyyni. Mikäs tässä on ollessa ja koska tämä on sitä itseeni keskittymistä ja omaa aikaani, yksityikohtaiset ja kattavat Ahvenanmaan vinkit ja fiilistelyt raapustan blogiini teille jaettavaksi vasta kotona. Sitä ennen voitte seurailla meidän kolmen tyttösen Oolannin valloitusta kaikissa muissa kanavissa ja jos joku ei edellisessä postauksessani tälle reissulle keksimäämme tunnussanaa bongannut, sehän oli se #oolanninvalloittajattaret.

Nyt uppoudun syvälle tähän luontodokumenttin, joka on suora lähetys ja nimeltään ”Vesilintujen elämä”. Hauskaa heinäkuun alkua kaikille, missäs te vietätte Suomen epävakaista suvea tällä hetkellä?

*Olin Ahvenanmaalla Visit Ålandin vieraana.

Leave A Reply

Navigate