Menemisen yliannostus

Onko mahdollista saada hetkellistä yliannostusta menemisestä? Miten ihmeessä levottoman sielun omaava ja elämyksiä janoava seikkailijatar voi taas kaivata pysähtymistä ja paikoillaan olemista?

Niin paljon kuin matkailua rakastankin, etenkin jatkuvat lyhyet reissut voivat olla myös väsyttäviä. Pakkaa laukku, pura laukku, pese pyykit, pakkaa se laukku taas, lähde taas – ennen kuin oikeastaan kerkesit edes tajuta palanneesi edelliseltä matkalta.

Jatkuva meneminen väsyttää. Sitä on koko ajan menossa jonnekin ja tulossa jostakin. Hetkessä eläminen muuttuu vaikeaksi, koska edelliset matkajutut on vielä käsittelemättä ja uusiin haluaa jo orientoitua. Kai jopa matkailun saralla liika on liikaa, nyt se on todettu.

Olen juuri nyt matkalla, olen Italiassa. Kohta matka jatkuu kohti Berliiniä, mutta kaipaan jo hieman kotiin. Mikä ihme tämä tunne edes on? En koskaan kaipaa kotiin! Yleensä haluaisin matkan vain jatkuvan ja jatkuvan. Mitä minulle on tapahtunut?

Onneksi seuraava kohde on kaikista maailman paikoista juuri Berliini. Etenkin, jos puhutaan kaupungeista. Jollekin riippumattoparatiisille tai joogaretriitille en sanoisi juuri nytkään ei, mutta juuri nyt en haluaisi jatkaa matkaani täältä mihinkään muuhun kaupunkiin kuin Berliiniin tai Helsinkiin.

Berliini on toinen koti, menen kotiin. En ole vieraana kenenkään luona, en joudu ottamaan selvää mistään, enkä elämään kenenkään muun aikataulujen mukaan. Tiedän tasan tarkkaan mistä mitäkin löydän ja osaan hakeutua juuri sinne, minkälaista paikkaa juuri sillä hetkellä kaipaan.

Berliini on minulle kuin mökkiloma. Voin nukkua pitkään ja olla vaikka tekemättä mitään, jos siltä tuntuu. Kotini on siisti, siellä ei ole kaappeja siivottavana. Tästä syystä se on toisaalta omaa arjen kotiani rentouttavampi paikka. Voin viettää vaikka kokonaisen päivän samassa kahvilassa, juoden teetä aamusta iltaan. Voin vain olla, jos siltä tuntuu.

Älkää käsittäkö väärin, nautin kyllä lomastani Palermossa. Palermo oli juuri se jännittävä eksta tälle reissulleni, mitä kaipasin. Toisaalta se oli ehkä liiankin meneväinen paikka tähän hetkeen. Tähän hetkeen, kun taisin oikeasti kaivata vain helppoa lomaa. Kaipasin juuri sellaista lomaa, jolloin ei tarvitse nähdä vaivaa ja jolloin voi vain olla. Kyllä, seikkailuiltakin tarvitsee välillä lomaa ja liikaa virikkeitä tarjoava ympäristö ei ole paras paikka lomailla.

Onneksi siis kaikista maailman paikoista aivan kohta on kaupunkirakkauteni, Berliinin vuoro. Ehkä siellä osaan vain olla. Aion ainakin yrittää.

Tällä matkalla huomasin myös ikävöiväni. Miksi ihmeessä ikävöin? Juurihan kaipasin omaa aikaa ja omia seikkailujani? Kai sitä aina haluaa juuri sitä, mitä ei sillä hetkellä ole. Silti, Berliinin jälkeen aion yrittää keskittyä erääseen tärkeään ihmiseen, erääseen rakkaaseen kissaan, olla läsnä läheisilleni, antaa aikaa ystävilleni ja tehdä töitä intohimolla. Aion keskittyä asioihin, jotka minulla on. Ne eivät koskaan saisi olla itsestäänselvyyksiä.

Arki voi parhaimmillaan olla aika kivaa, kun on saanut mennä jopa liikaakin. Tältä tuntuu ainakin nyt – vaihteeksi näinkin.

Jaa kavereillesi! Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Leave A Reply

Navigate