Mene metsään, halaa puuta

Menin eilen metsään, tarvitsin sitä enemmän kuin hetkeen. Menin metsään liikkuakseni luonnossa, antaakseni ajatuksille ja olemiselle tilaa. Menin sinne ollakseni rauhassa, ollakseni yksin. Ennen kaikkea menin sinne halatakseni puuta.

Välillä elämä kiertää radallaan niin hurjaa vauhtia, ettei sen kiemuroissa pysy mukana nopealiikkeisinkään mieli tai sydän. Tiedättekö tunteen? Kun kaikkea on mielessä niin paljon, ettei paketti meinaa pysyä kasassa?

Omaan pakettiini on kuulunut viimeisten kuukausien aikana paljon, todella paljon. On ollut ero, on ollut uusia ihmisiä sekä jaetussa kodissa että vapaa-ajalla, on ollut asunnonmyyntiä ja kaikkea muuta taivaan ja maan väliltä. On vain ollut niin paljon kaikkea, että kuormitus näkyy ja tuntuu. Tuntuu ja näkyy, vaikka muutokset ovat olleet hyviä ja vapauttavia. Se näkyy kiukkuna, kireytenä ja olon hektisyytenä.

Tiesin jo tutun metsän. Sellaisen, jossa ei juurikaan näy muita ihmisiä. Sellaisen, jossa voisin vähemmän nolona kietoa käteni vanhan ja viisaan puun ympärille. Kyllä te tiedätte, hullunahan ne pitäisivät, jos näkisivät minun hihhuloivan metsässä puita halaillen.

Onneksi on metsä. Metsä ja sen tuhannet ja taas tuhannet puut. Menin siis metsään ja halasin puuta. Halasin sitä pitkään ja halatessani mietin, että kaikki on hyvin.

Halauksen vaikutus on kaikkea muuta kuin hullua. Se tuntuu hyvältä, rauhoittavalta. Siitä seuraa hyvä olo. Välillä sitä vain tarvitsee jotakin, mitä tai ketä vasten halata. Puuta halatessa voi rauhassa vain olla hiljaa; puu ei vaadi mitään, se ei ahdistu tai kysele. Se vain on ja tukee, kuuntelee.

Onneksi on metsä. Metsä ja sen tuhannet ja taas tuhannet puut. Menin siis metsään ja halasin puuta. Halasin sitä pitkään ja halatessani mietin, että kaikki on hyvin. Kukaan ei nähnyt, eikä edes hieman keventynyt mieleni olisi enää siitä välittänytkään. Mitä toisten ajatuksilla edes on väliä?

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen puunhalausretkeni, eikä taatusti viimeinenkään. Suosittelen sinullekin. Kokeile, älä mieti. Ole vain ja tunne.

Niin tätä elämää pitäisi muutenkin muistaa elää, tuntemalla ja olemalla.

Psst! Kuvituskuva ei suinkaan ole eiliseltä. Eilen en ottanut metsässä ainuttakaan kuvaa. Kaikkea ei tarvitse ikuistaa. Päätin vain olla.

Jaa kavereillesi! Share on Facebook10Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

1 Comment

  1. Salainen paheeni, puiden halailu 🙂 No, tuskinpa se ketään yllättää. Olin viime vuonna sairaslomalla uupumuksen takia ja metsä ja puut taisivat pelastaa minut. Toki elämän muuttaminenkin, isojen muutosten tekeminen, mutta juuri sillä hetkellä metsä.

Leave A Reply

Navigate