Meloen Helsingin Neitsytsaarille

Syyskuinen sunnuntai toi kuin toikin mukanaan häivähdyksen kadonneesta kesästä. Auringon lämpö nostatti hikipisaroita kasvoille ja syksyisen kuulas valo häikäisi silmiä niin, että valonsäteet imaistiin aivojen perimmäisiinkin koloihin. Istuin terassillamme aamutuimaan kahden kämppikseni kanssa. Toinen luki kirjaa, toinen Helsingin Sanomia. Kahvia hörppiessäni tiesin, mitä minä haluan tehdä. Tilaisuuteni nauttia merellisestä Helsingistä oli tullut ja jo seuraavassa hetkessä hyppäsin kajakin kyytiin ja aloin meloa.

Meloin menemään, hymy kasvoillani. Hymy on välillä ollut hieman hukassa, kaiken kiireen ja stressin keskellä. Nyt tuntuu, että se on taas herkemmässä. Voin kertoa, että kotihiiri minussa on saanut taas rinnalleen myös urbaanin menijän ja tyrkkäsin itseni jopa kahtena iltana putkeen Helsingin yöelämään yhden viikonlopun aikana. Sille paras vastapaino löytyy rauhasta ja luonnosta. Taas kerran, Yin ja Yang.

Melominen on tanssin lisäksi yksi suosikkilajeistani koko maailmassa. Kun liu’un pitkin Itämeren pintaa, en haluaisi olla missään muualla. Helsinki on koti yli 300 saarelle. Valtava saaristo on kaikkien saatavilla. Itse olen onnekas päästessäni melontaretkille suoraan omasta kotipihastani ja voin tarttua melontatilaisuuteen heti mukavan sään löydettyä luoksemme.

Itä-Helsingin saaristo on tullut viime vuosien aikana jo jonkin verran tutuksi, olenhan asunut tällä suunnalla jo kahteen otteeseen. Muistan metroa odotellessani tutkailleeni useammankin kerran Helsingin karttaa ja bongailleeni hauskoja paikannimiä. Siitä se ajatus sitten lähti. Jos Helsingissä on saari nimeltään Voirasia tai Porsas, haluan ehdottomasti tutustua niihin. Ja jos paratiisisaaria matkoiltaan etsivä seikkailijatar kuulee, että Helsingille kuuluu myös Neitsytsaaret, on sinnekin päästävä.

Jos Helsingissä on saari nimeltä Voirasia tai Porsas, haluan ehdottomasti tutustua niihin. Ja jos paratiisia matkoiltaan etsivä seikkailijatar kuulee, että Helsingille kuuluu myös Neitsytsaaret, on sinnekin päästävä.

Vuosaaren edustalla tosiaankin on paikka nimeltä Neitsytsaaret, karumpi versio Karibian vastaavista saarista. Saarilla on ilmeisesti jopa rantautumismahdollisuus ja grillikatos. Siispä otin eilen spontaanisti suunnakseni tuon paratiisimaisen paikan.

Meloin ja meloin, mutta voimat alkoivat jo hyytyä. Takaisinkin piti jaksaa. Matkaa olisi kartan mukaan ollut vielä viisi kilometriä. Pidin välillä taukoa. Nautin vain auringosta, merestä ja musiikista. Välillä meren äänien lisäksi tekee hyvää laittaa vaikka lattarirytmit hetkeksi pauhaamaan. Taas kerran, elämän tasapaino.

Tällä melontaretkellä matka oli loppujen lopuksi tärkeämpi kuin päämäärä. Niin kai sen pitäisi aina olla, vaikkei se helppoa ole. En koskaan päässyt Neitsytsaarile asti, mutta nautin matkanteosta. Neitsytsaaret saavat odottaa. Siellä ne varmasti ovat vielä ensikin vuonna tai jopa vielä lokakuussa, jos silloinkin meitä ilahdutetaan aurinkoisella ja tyynellä kelillä. Syyskuu on kalenterissa jo lähes täynnä, suuntaanhaan torstaina Saksaan kokonaiseksi viikoksi.

 

 

Jaa kavereillesi! Share on Facebook5Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Leave A Reply

Navigate