Matkailija omii kulttuurit – vai omiiko?

Kulttuurit sekoittuvat ja kulttuureita edustavat esineet ja perinteet löytävät tiensä monien arkeen sekä koteihin. Missä menee raja kulttuurista inspiroitumisen ja kulttuurin omimisen välillä? Tässä omat ajatukseni mielenkiintoisesta aiheesta.

Kotini on sisustettu maailmalta tuoduillla tavaroilla, eri kulttuurien elementeillä. Buddha-patsas on pöytäkoristeena, ikkunalaudalla lojuu rukousnauha ja tyynyn alle laitan välillä guatemalaisen pahoja unia poisvievän pienen nuken, ikkunassa roikkuu unisieppari. Muistan jokaisen tavaran tarinan, tiedän niiden merkityksen.

Vaatteissani on kuoseja Afrikasta, Aasiasta ja Arabimaista, kaikkialta. Koruni on ostettu monen maan käsityöläisiltä. Olen luonut tyylini kombinaationa minut minuksi luoneista matkoista ja muistoista. Yhdistelmä montaa kulttuuria ja montaa eri uskontoa ja uskomusta on minä, moniulotteinen minä.

Olen tanssinut etnisiä tansseja, jo toistakymmentä vuotta. Suurin intohimoni on afrikkalainen tanssi. Olen halunnut oppia tanssin alkuperämantereen kulttuureista ja rytmeistä, rakastan sitä yli kaiken, se tuntuu kotoisalta. Olen jopa esiintynyt Bollywood-esityksessä sekä Kiinalaisen viuhkatanssin esityksessä, onneksi myös Keski-Suomen kansantanssiesityksessä.

Päässäni on ollut afrohiuksista tutut pikkuletit ja afrokiharat olisivat unelmieni hiukset. Ihailen monia eksoottiseltakin (erilaisuus on kiinnostavaa ja niin sanotusti eksoottista) tuntuvia ilmiöitä ja asioita. Olen aidosti kiinnostunut ja pidän sitä avarakatseisuutena, positiivisena asiana. Se on myös visuaalinen mieltymys.

Mikä on omimista ja mikä inspiroitumista?

Viime aikoina olen monien muiden tavoin pohtinut paljon kulttuureiden ja alakulttuureiden hyödyntämistä tai omimista – etenkin muodissa. Muodin ja sisustuksen trendit ovat jo pitkään pyörineet muun muassa etnisyyden ympärillä, saaden vaikutteita muun muassa alkuperäiskansojen kulttuurisidonnaisesta tyylistä. Itse pukeuduin omalla tavallani etnisesti jo ennen muotia, koska olin luonut oman muotini matkoillani, visuaalisena ihmisenä inspiroitunut kaikesta näkemästäni.

Aihetta on pohdittu myös monessa mediassa. Syyskuun Gloriassa oli kiinnostava teksti, Luvatta lainattu. Muun muassa Ruskeat tytöt -verkkolehden Koko Hubara ja saamelaisoikeuteen erikoistunut tutkija, Piia Nuorgam, pohtivat niin sanottua kulttuurista omimista. Teksti oli mielenkiintoinen, lukaiskaa, jos saatte sen tai muun vastaavan käsiinne.

Saamelaisten kansanpuvussa?

Elokuisella Lapin matkallani ja Ijahis Idja -festivaaleilla päädyin itsekin omasta kiinnostuksestani keskusteluihin muutamien saamelaisten kanssa. Saamelaisten kansanpuvut ovat upeita! Saamelaiset nuoret yhdistelevät gakteja modernimpiin asusteihin, tuovat oman persoonansa mukaan etenkin niin sanotuissa bilegakteissa mukaan perinteitä kunnioittavaa asuun. Perinteinen verkapuku on yleisesti juhlapuku, eikä saamelaisetkaan yhdistele eri alueiden pukuja keskenään.

Kyselin aiheesta monesta näkökulmasta ja moni saamelainen kokee vääränä, että muu kuin heidän kansaansa ja kulttuuriaan edustava pukeutuisi heidän kanssaan täysin identtiseen kansaa edustavaan pukuun eli kansanpukuun. Ymmärrettävää, eikö?

Inspiroitua saa, kunnioittaen

On sallittua inspiroitua tyylistä ja esimerkiksi ostaa saamelaisen käsityöläisen tekemä laukku. Tällöin tukee kulttuuria ja paikallista käsityöläistä. Tietty kulttuurin kunnioitus säilyy eri tavalla kuin esimerkiksi suuren muotitalon luomuksessa, puhumattakaan halpisketjujen tusinatavarasta, mikä on jo asia erikseen. Onko se väärin tai oikein, siitä voidaan olla montaa mieltä.

Jos maailmassa pitäisi tietää kaikesta kaikki, monesta eri näkökulmasta, muuttuu elämä turhankin vaikeaksi. Ikävä kyllä. Täällä ollaan oppimassa ja hyvä niin. Ymmärrän, että kulttuuri on hyvinkin henkilökohtainen asia ja kulttuuri edustaa alueen ihmisiä. Kulttuurin ja tapojen avulla syntyvät alueelliset erot, maailman rikkaudet. Itsekin loukkaantuisin, jos omia perinteitäni loukattaisiin millään tavoin. Etenkin, jos se tehdään tarkoituksella ja pahat mielessä.

Kaltaiseni, liikkuvaa elämää viettävät ihmiset, muokkaantuvat monen eri kulttuurinkin läsnäolon kautta omanlaisiksiin, ympäriltä omaksuttujen kulttuurien vaikuttamiksi.

Olemme jatkuvasti alttiina monille vaikutteille, aivan kaikkialla. Uskon, että kulttuurin kunnioittaminen ja siitä inspiroituminen on hyvä asia – hyvän maun rajoissa. En pukisi päälleni esimerkiksi aitoa inarinsaamelaisen pukua, mutta inarilaisen käsityöläisen itsetekemät kerokengät voisin helposti yhdistää omaan kombinaatiotyyliini, joka sekin muuttuu oman kasvuni ja vaiheiluideni mukana. Jos ympärillä olisi tupsut eli paulat, olisiko kyse omimisesta? Sitä en tiedä.

Jokainen kotiini tuotu tai päälleni puettu kulttuurisidonnainen symboli tai vaate auttaa minua ymmärtämään maailmaa ja sen erilaisia rikkauksia. Ne ovat tapani kunnioittaa. Vaatteet, joiden en edes tiedosta saaneen liikaa vaikutteita ovat asia erikseen. Kuinka kaikkea kaikesta voisi edes tietää tai tiedostaa? Silti, tiettyjen asioiden tiedostaminen kuuluu yleissivistykseen ja viisas ihminen ei toimillaan tahallaan loukkaa yhdenkään kulttuurin edustajaa. Jos loukkaan, mielelläni kuulen asiasta kunnioittavalla kritiikillä. Vain niin voin oppia ja ymmärtää.

Onko teillä ajatuksia tästä moniulotteisesta aiheesta? Mikä on omimista, mikä inspiroitumista ja missä menee raja?

 

Jaa kavereillesi! Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

5 Comments

  1. Hyvin kirjoitettu aiheesta. Olen kanssasi samoilla linjoilla. Se ”veteen piirretty viiva” täytyy tässä asiassa nähdä. Otit hyvän esimerkin esille, eli nämä Kero-kengät. En todellakaan pistäisi pahaksi jos näkisin semmoiset jollain ei-saamelaisella jaloissa, mutta jos Keroihin yhdistelee paulanauhat tietämättä niiden välittämää viestiä niin on menty jo liian pitkälle, sillä pauloistahan voi lukea kantajansa kotialueen, iän, sukupuolen ja suvun.

    • Kiitos kommentista! Kiva kuulla mietteitä asiasta selkeästi enemmänkin tietävältä henkilöltä, ja tärkeääkin. Hyvä tosiaankin tietää, missä nämä rajat menevät. Tuon Kero-kenkäesimerkin avulla voi soveltaa sääntöä/toivetta moneen muuhunkin asiaan. Vielä haluan sanoa, että mielelläni ihailen saamelaistenkin vaatteita vain kaukaa – niiden päällä, joille ne kuuluvat. 🙂

  2. Todella mielenkiintoinen teema! Suomalainen kulttuuri (mitä se ikinä onkaan) ei ole muodissa maailmalla, joten on vähän vaikea ajatella, mitä mieltä siitä itse olisi, jos joku ”omisi” meidän kulttuuriamme. Ainoana esimerkkinä tulee mieleen saunominen, joka on supisuomalaista ja myös maailmalla suosittua. Minä en kyllä loukkaannu jos joku tekee sen omalla tavallaan, ja minusta katsottuna ”väärällä” tavalla, esim. t-paita päällä ja shortsit jalassa.

    Toisaalta oli kiinnostavaa, että asuessani Balkanilla paikalliset olivat todella otettuja siitä, että olin kiinnostunut heidän kulttuuristaan, ja että paikoin ”omin” sitä. Tuntui jopa, että heidän itsetuntoaan hiveli, kun tällainen blondi länkkäri puhui tietyn alueen murteella, tykkäsi pukeutua heidän upeisiin kansallispukuihinsa ja tanssia heidän monimutkaisia tanssejaan . Mutta ehkä kun asuu tietyllä alueella, toisella tavalla saa luvan lainata toista kulttuuria, koska vähän niin kuin on itse osa sitä.

  3. Luulisi että se on sanomattakin selvää. Kolme esimerkkiä:

    1. Jos minun isoäitini nyt haluaisi jonkun ottaa omakseen ja osoittaa hänelle kunnioitusta niin, että haluaisi pukea hänet gáktiin. Mutta hän kieltäytyisi. Sehän olisi epäkunnioittavaa. Koska mikä ihme on syy siihen, ettei tahdo ottaa tätä kulttuurista tulevaa kunnianosoitusta vastaan? Gákti päällä jonkun hetken, mummot on iloisia ja se siitä.

    2. Kun ihminen matkustelee maailmalla ja tapaa paikallisia. Paikalliset näyttävät käsitöitään ja haluavat myydä niitä, tottahan matkustelija ne voi sitten halutessaan ostaa ja niitä käyttää. Vielä parempi jos kysytään, että miten niitä käytetään. Ja se siitä, täysin korrektia.

    3. Tai kolmantena vaihtoehtona valtaväestöön kuuluva henkilö kulttuurishoppailee omalta etuoikeutetun laiskanlinnasta viitsimättä edes miettimään mitä oikeasti teekee. Ja kun hänen tekemisiä kritisoidaan, hän niristen puristaa leukoja yhteen ja hampaiden välistä sanoo, yrittää saada (saamelaista) uskomaan että tämä on hänen tapansa kunnioittaa. ”Usko jo, että mää kunnioitan!”

    Ne ovat kohdat jotka nostan itse saamelaisena esiin.

Leave A Reply

Navigate