Levottoman matkailijan syndrooma

Levoton mieli ja levoton sielu, ne ovat taas liittyneet seuraani. Kai ne kulkevat matkassa mukana jatkuvasti, välillä ne vain hiljenevät. Ne hiljenevät, kun olen aloillani pidempään. Yleensä ne hiljenevät, kun teen jotakin, missä olen täysillä läsnä. Se on vaikeaa, läsnäolo siis.

Elämme maailmassa, jossa usein vain taivas on rajana. No joo, usein myös raha. Periaatteessa voimme valita, miten elämäämme elämme. Tämä yksi elämä, tämä on tässä ja nyt. Miten ihmeessä osaisin valita vain yhden maan, jossa asun? Vain rajatun määrän harrastuksia, joita haluaisin harrastaa? Rajatun määrän maita, joihin kerkeän matkustamaan? Miten ihmeessä osaisin valita yhtään mitään, vaikka kuinka yrittäisin kuunnella sydämeni ääntä?

Haluan kaiken, mistään luopumatta. En varmastikaan ole ainoa kaltaiseni. Tämä taitaa olla etenkin oman sukupolveni ongelma. Samaan aikaan haluan herätä aamuihin pienestä mökistä, metsän siimeksistä ja samaan aikaan haluaisin elää nomadielämää. Silti osa minusta haluaisi ympärilleen suurkaupungin, toisaalta maalaisidyllin. Ehkä haluaisin sittenkin asua asuntoautossa tai juuri sellaisessa puutalossa, kun nyt asun. Haluan kaiken.

Haluan herätä aamulla aikaisin joogaamaan, silti haluan tanssia yökerhossa aamuun asti. Haluan nämä luultavasti vielä saman vuorokauden aikana. Nämä ajatukset ovat nousseet erityisen paljon esiin viime aikoina, kun mietin tulevia matkoja. Haluan kaikkialle. Haluan kaikkialle nyt. Suunnitelmat ovat pomppineet Japanista Madagaskarille ja Etelä-Afrikkaan, Väli-Amerikasta Intiaan. Suunnitelmissa ei ole mitään logiikkaa.

Halu ja levottomuus innostavat minua, potkivat minua eteenpäin. Silti, kaiken haluamisen keskellä haluaisin olla haluamatta mitään. Ainakin välillä. Haluaisin nykyistä useammin vain olla, tässä ja nyt. Taas se tuli siihen, se halu nimittäin. Siihen haluamattomuuteen aion keskittyä nyt, edes hetken aikaa. Tässä näin on ihan hyvä olla.

image

Leave A Reply

Navigate