Kohta nähdään, Turkki!

image

Jos juo aamukahvin neljältä aamuyöllä, voiko sitä edes kutsua aamukahviksi? Siihen aikaan olen tänä aamuna kulauttanut muutaman hörpyn kotona silmät ristissä keitettyä kahvia kurkustani alas. Väsymyksen tune olisi tosin ollut aivan muissa ulottuvuuksissa, jos kyseessä olisi ollut herätys töihin. Nyt heräsin normaalia innokkaampana tähän aamuun, olinhan lähdössä matkalle, matkalle Turkkiin. Matkalle lähtiessä ei vain voi olla väsynyt, ei ainakaan samalla tavalla kuin arjessa.

Lentokoneen penkit olivat jo alkaneet tuntua liian etäisiltä istuimilta. Reissatessani kesän matkailuautolla lähinnä kotimaassa, en ollut noussut pilvien tasolle toukokuun jälkeen. No joo, pitkä aika on kai aika suhteellinen käsite. Minulle tuo aika tuntui pitkältä, vaikka ehkä maapallomme kiittää lentomatkustamattomuuttani. Ei silti, tästä asiasta en aio moralisoida itseäni tai ketään muutakaan- en etenkään, jos kyse on maailmankatsomusta avartavista reissuista, joita ei pääsisi kokemaan ilman lentelyä.

Nyt lennottomuuteni on tullut päätökseen. Istun Turkish Airlinesin lennolla kohti Istanbulia ja vasta lentokentällä revin niin sanotusta ykkösrinkastani samaisen kaupungin lentokenttätarrat edellisen reissuni jäljiltä.

Istanbulista on selkeästi tullut oman matkailumaailmani keskikohta, sen kautta on ollut helppoa lentää minne vain. Myös seuraavan, kuukauden päästä starttaavan reissuni, keskikohta tulee olemaan tuo kyseinen metropoli.

Koneen takaosasta kuuluu kuorsausta, televisiosta tulee luontodokumentti Afrikasta, ilmastointilaitteiden tuttu hyrinä kaikuu korvissa ja ikkunasta näkyy pilviverhoa, jonka takaa aurinko paahtaa jo lämpimästi.

Tiesitkö muuten, että Istanbuliin lentää vain kolmisen tuntia? Kolme lyhyttä tuntia, joista kaksi on jo hurahtanut syödessä ja nukkuessa, ja olen jo kulttuurillisesti ja ilmastollisesti täysin uudessa maailmassa. Miten uuteen maailmaan hyppääminen voikin olla niin helppoa?

Vaikka miellänkin itseni eniten yksin reissaajaksi, nyt meidän porukassa on 11 seikkailijaa. Ensimmäisen kerran tutkin Istanbulia yksin, toisen kerran kaksin ja nyt isossa porukassa. Nyt aikaakin on vain muutama hassu tunti, joten tämä olkoon vain sisäänheitto Turkin kulttuuriin ja maisemiin, joita näemme ja koemme seuraavien päivien aikana paljon syvemmän pintaraapaisun verran.

Istanbul, pian kohtaamme taas. Tuo rappioromanttinen, kaoottinen, eläväinen, värikäs, boheemi, mausteinen, yllätyksellinen ja monipuolinen kaupunki vei sydämeni jo ensimmäisellä kerralla ja sen ansiosta koko maa alkoi kiehtoa uudella tavalla. Itä-Turkin reissun jälkeen olin myyty.

Edellisiltäkin Turkin, etenkin Istanbulin, reissuiltani on vielä monta tarinaa kerrottavana, kuvaa näytettävänä ja vinkkiä jaettavana, mutta niihin voi palata tuttuun tapaani silloin, kun aika on oikea. Ehkä tämä pieni pyrähdys tuohon kaupunkiin on hyvä syy jakaa teidän kanssanne toistaiseksi jakamattomat Istanbul-hetkeni piakkoin.

Nyt nenä kiinni lentokoneen ikkunaan, ei tietokoneen ruutuun. Olettaisin, että pian alkaa ikkunasta siintää yksi suosikkikaupungeistani. Valtaakohan minut taas sama tuttuusen tunne, joka minut valtasi lentäessäni ensimmäisen kerran idän ja lännen kohtaamispaikan yllä? Tuolloin tiesin, että Istanbulissa ja koko Turkissa on jotakin minulle erityistä. Se erityisyys ei ole järjellä perusteltavissa, se on tunne – tunne siitä, että on tullut kotiin.

Jaa kavereillesi! Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Leave A Reply

Navigate