Kivinokka kaikille

Yksi lempipaikoistani Helsingissä sijaitsee aivan lähellä, mutta silti kaikki siellä on kuin eri maailmasta. Söpöjä ja värikkäitä kesämajoja on ympäriinsä ja tunnelma on lempeä. Luonto on läsnä kaikkialla ja meri ympäröi tätä ihanaa, pienehköä maaplänttiä. Tätä kaikkea on Kivinokka.

Kyseessä on Herttoniemen kupeessa sijaitseva, kiistelty Kivinokka. Kiistelty se on siksi, että alueen tulevaisuus yleisenä virkistysalueena on ollut vaakalaudalla. Vielä muutama kuukausi sitten ei tiedetty, rakennetaanko tämä kaunis paikka täyteen asuintaloja. Riski tälle oli suuri, mutta äänestyksien kautta mahdollisuuteni hengailla ja rentoutua Kivinokassa säilyi – onneksi.

Kaupunkilaisilla täytyy olla rauhallisia, luonnonläheisiä paikkoja ihan lähelläkin. Kaupungin vilinästä täytyy voida hypätä pois helposti, edes hetkittäin. Keskustassa on liian vähän puistoja, joten Kivinokan kalliot ovat toimineet minulle niiden korvikkeina.

Luonnon keskellä, Kivinokassa

Kivinokasta pääsee helposti metsäpolkua pitkin bongailemaan Viikin vesistöjen lintuja. Menin tuonne juuri jonkin aikaa sitten, aivan kukon laulun aikaan. Makasin lintutähystyspaikan lattialla ystäväni kanssa ja vain kuuntelimme luonnon ääniä. Aikamoinen meditaatiosessio, sanoisinko.

Sen lisäksi, että Kivinokasta löytyy kesämajoja, kallioita ja luontoa, siellä on jo vuosia pyörinyt hauska kahvila, Kahvinokka. Paikka on ihastuttava, punainen puutalo. Aitauksessa on pässejä ja kanojakin siellä taitaa olla. Paikan omistaja, Maija, leipoo luomumunkkeja ja munkin tuoksu kantautuu välillä pihan keinutuoliin asti.

Maijan kahvilassa on tunnelmaa ja Kivinokka on yksi kaupunkimme helmistä. Kivinokan voisi myös mainita hyvänä auringonlaskupaikkana, näitähän paikkoja listailin jokunen viikko sitten. Hyvä Kivinokka! Hyvä, että säilyit meidän kaikkien käytössä!

Jaa kavereillesi! Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Leave A Reply

Navigate