Kameran kautta eletyt hetket

2000-luvun maailmassamme kaikki ikuistetaan. Kahdenkeskisellä illallisella räpsitään kuvia, takkatulen ääressä välähtelevät salamat ja auringonlasku kuvataan alusta loppuun. Kaikki nämä upeat hetket jaetaan usein heti koko maailmalle, sosiaalisen median kautta.

Itsekin katson maailmaa usein kameran kautta, halusin tai en. Rakastan valokuvaamista ja blogia rustaavana kuvien jakaminen tekstin ohella on kovin oleellista ja nautin siitä. Alun perinkin aloitin tämän blogini, koska nimenomaan halusin jakaa näitä maailmalla räpsimiäni kuvia.

On totta, että kuvia on mukava jälkeenpäin selailla ja että kuvien kautta on helppo palata kaikkiin niihin ihaniin ja ei-niin-ihaniiin hetkiin ja kuvat toimivat loistavana tukena omalle muistille. Välillä on silti hyvä muistuttaa itseään, että jokaista muistoa ja jokaista hetkeä ei tavitse tallentaa digitaaliselle muistikortille; jotkut hetket on parempi ikuistaa vain oman muistin lokeroihin.

Minun ei kertakaikkiaan tarvitse ikuistaa jokaista kaunista auringonlaskua tai vedessä lilluvaa joutsenta, etenkään lenkkeillessäni. Voin vain olla niissä hetkissä läsnä ja ihmetellä silloista ihmettelemisen aihetta käsillä olevassa hetkessä. Ehkä tällainen läsnäolo saa muistot painumaan valokuviakin syvemmälle niihin oman mielen lokeroihin?

Tulin juuri juoksulenkiltä ja lenkille lähtiessäni jätin jälleen kerran puhelimeni kotiin. Minun ei tarvitse päästä internetiin kesken juoksulenkin, eikä minun tarvitse jakaa sitä mahdollisesti maailman kauneinta auringonlaskua koko maailman kanssa.

Mitä kaikkea sitten jätin kuvaamatta, koska kamerani ei ollut mukana ja mitä kaikkea koin intensiivisemmin juuri tästä samasta syystä?

Lenkilläni seuranani olivat herrat Nas ja Damian Marley. He ovat varsin toimivaa lenkkeilyseuraa. Aurinko laski ja maisema Töölänlahdella oli kaunis. Tokoinrannassa hengaili kymmeniä ihmisiä nauttimassa heinäkuun viimeisestä päivästä ja tropiikin lämmöstä. Töölönlahdelle vievän sillan viereen oli tehty taideteos, jossa luki: ”Tanssi tai kuole”. Juoksentelin musiikit korvillani ja taivas oli koko ajan kauniimpi. Pysähdyin sillalle katsomaan pilvien muodostelmia Tuomiokirkon yllä. Vedessä uiskenteli joutsenia ja sorsaparvi polski rannalla.

Pysähdyin näköalapaikalle venyttelemään valkoposkihanhien seuraksi. Taisin venytellä heidän kakkakasansa päällä, mutta sekään ei haitannut. Lahdella näkyi kokonainen joutsenperhe auringonlasku taustallaan. Tallensin tämänkin mieleni muistikortille.

Finlandia-talon takana pysähdyin jälleen. Siirsin musiikin pois korviltani ja jäin hetkeksi kuuntelemaan talon takana musisoivan pariskunnan herkkää tulkintaa. Nainen lauloi ja soitti kitaraa ja mieskin soitti kitaraa. Ihana hetki, jota en saanut Instagramiin – nautin siitä vain sellaisenaan.

Koska en näpytellyt älypuhelintani laittaakseni kuvaa sosiaaliseen mediaan, huomasin vastaantulevan miehen, joka ohittaessaan minua jo toista kertaa hymyili ystävällisesti. Mies oli kaiken lisäksi aika komea. Tämäkin hetki olisi jäänyt noteeraamatta, jos nenä olisi ollut kiinni kamerassa tai puhelimessa.
Rottakin juoksi tien yli, edessäni kävelevä tyttö ei huomannut sitä, koska selasi puhelintaan.

Niin, tällaisia mietin tässä juoksun jälkeisessä euforisessa tilassa. Muistakaa välillä, reissussa ja arjessa, jättää se kamera tai etenkin puhelin pois matkasta. Romanttista illallista ei tarvitse kuvata kolmella eri laitteella. Sellaisella illallisella kuuluu olla kaikin puolin läsnä, siinä hetkessä. Ketun liikkeistä jää monta huomaamatta, jos säätää kameran asetuksia ja elämän mies tai nainen voi kävellä ohitsesi samaan aikaan, kun selailet töihin mennessäsi puhelimestasi, että mitäs muille kuuluu tänään.

Kun seuraavan kerran näet kauniin maiseman, muista tallentaa se myös mielesi muistikortille! Sinne se ei takuulla tallennu yhtä hyvin, jos maisemaa on katsonut vain toinen silmä kiinni tai puhelin nenän edessä. Ole edes hetki vain hiljaa ja ihaile näkemääsi!


The negative side of people taking pictures all the time, is that sometimes the important moments pass. The moments are only experienced through a camera or a phone, without actually being present in the moment.

Jaa kavereillesi! Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

1 Comment

  1. Pingback: Mitä tekisit, jos sitä ei dokumentoitaisi? - Urbaani viidakkoseikkailijatar

Leave A Reply

Navigate