Kadonneen jäljillä Sri Lankalla

Muistatteko tarinan anteliaisuudesta ja vieraanvaraisuudesta? Tarinan avoimuudesta ja ennakkoluulottomuudesta? Tarinan siitä, kun pieni tutkimusmatkani vei minut paikallisen perheen kotiin Sri Lankalla? Nyt on tuon tarinan jatko-osan vuoro.

Se oli kolmisen vuotta sitten, kun tutustuin suureen srilankalaiseen perheeseen. Otin heistä satoja kuvia ja tarkoitukseni oli lähettää kuvat heille postissa. Kului viikkoja ja kuukausia, kuvat olivat edelleen vain tietokoneellani. Jossakin vaiheessa päätin, että en lähetä kuvia – toimitan ne heille jonakin päivänä heille henkilökohtaisesti.

Toimituksen hetki koitti, sillä matkustin Sri Lankalle uudelleen – kolmen vuoden jälkeen. Teetin kymmeniä kuvia paperikuviksi ja pakkasin ne rinkkaani. Tämä toimitus oli erityisen tärkeä.

matkablogi sri lanka

matkablogi sri lanka

23296466492_87081d7023_k

23108876220_bd1eb0b373_k

Minulla ei ollut mukanani heidän osoitettaan, kuvittelin löytäväni tien perille. Toisin kuitenkin kävi. Sokkeloiset tiet harhaannuttivat minut reitiltä ja päädyin kyselemään kuvia näyttämällä, josko joku tuossa samassa kylässä asuva tunnistaisi nämä kuvissa olevat ihmiset.

Olo oli kuin televisiosta tutussa Kadonneen jäljillä -ohjelmassa.

Viimein löytyi ihminen, joka tunnisti kuvien ihmiset ja opasti meidät talolle. Tunnistin talon ja muistin nuo kolmen vuoden takaiset hetket noissa maisemissa. Tiellä näkyi tyttö. Oliko se sama kaunis tyttö, jonka kanssa olin kolme vuotta sitten leikkinyt? Kyllä, niistä nappisilmistä ei voinut erehtyä.

22776692104_cc7845eb78_k

23322333101_ca3fd97336_k

23296394092_b3398b1bc4_k

IMG_7965

Huidoin tytön luokseni ja näytin hänelle valokuvan hänestä. Tytön ruskeat silmät loistivat. Pian talon portin takaa kuikuili perheen äiti, toinen tuntemistani sisarista. Hän katsoi tarkkaan ja pian ilme kirkastui, hän muisti minut. Hän avasi portin ja tuli tielle. Hänen silmänsä vetistyivät ja hän heilutteli käsiään innostuksesta. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta hymystä tiesin kaiken olevan erittäin hyvin.

Perheen äiti huitoi meidät sisälle ja ryntäsi soittamaan lankapuhelimella puhelun. Pian taloon ja talon pihaan alkoi virrata ihmisiä, enimmäkseen tuttuja kasvoja kolmen vuoden takaa. Tunnistin lapset, vaikka he olivatkin kasvaneet. Uusiakin lapsia oli syntynyt, mutta edellisellä visiitillä makuuhuoneen sängyllä maannut sairas lapsi oli poistunut joukostamme. Nyyh.

IMG_7961

23378657466_8461ef37bc_k

He kaikki katselivat innosta piukeina tuomiani valokuvia ja nauroivat kovaan ääneen. Tunnelma oli uskomaton, jotain niin aitoa ja ihmeellistä. Pian paikalle ilmestyi tulkiksi paikallinen mies, olisko hän ollut naapuri.

Yllätyin kielen vaihduttua englannista suomeksi, kun olin kertonut olevani Suomesta. Mitä ihmettä? Satunnaisesti Sri Lankalla tutustumani perheen naapuri asuu Suomessa ja puhuu lähes täydellistä suomea. Voitte kuvitella tuon ihmettyneen fiiliksen, kun puhuin suomea tuon srilankalaisen miehen kanssa, Sri Lankalla. Maailma todellakin on kumma paikka.

IMG_9347

IMG_9341

IMG_9349

IMG_9350

IMG_9356

Otimme kuvia ja pelasimme krikettiä. Lapset leikkivät ja nauroivat. Yhdeltä pienistä pojista pääsi pieni paukku hänen lyödessään palloa ja me kaikki nauroimme vatsat kippurassa. Huumori on monin osin samaa kaikilla kielillä ja ilman yhteistä kieltäkin, todellakin.

Olimme kunniavieraita. Meille tarjoiltiin juomaa ja pientä purtavaa. Meidät kutsuttiin uudelleen kylään, illalliselle. Samalla tavoin kuin olin kolme vuotta aiemmin sopinut seinällä roikkuvasta kalenterista sormella osoittaen seuraavan tapaamisen ajankohdasta toimimme nytkin. Sovimme palaavamme illalliselle klo 18 kuudentena päivänä. Se oli helppo muistaa.

IMG_9360

IMG_9365

IMG_9376

IMG_9388

IMG_9389

IMG_9394

Illallispäivä koitti ja menimme vesisateessa paikan päälle tuk-tukilla. Meille katettiin pöytä ja meidät jätettiin perheen olohuoneeseen nauttimaan tarjoiluista. Muut menivät ulos ja me kunniavieraat söimme keskenämme.

Lähdön hetkellä saimme lahjoja. Myös sisareni, joka oli edellisellä kerralla pari kertaa tämän perheen luona kanssani, sai lahjan. Tällaista vieraanvaraisuutta saa harvoin kokea. Kun lähdimme pois tuosta talosta, vilkutimme ovella iloisina ja myös surullisina vilkuttaville ihmisille, joiden luokse lupaan palata jokaisella Sri Lankan visiitilläni. Noista lapsista (tyttö ja poika, joiden kanssa eniten olen aikaa viettänyt) aion nyt viimeistään ottaa itselleni kummilapset, ilman minkäänlaista järjestöä tässä välissä. Ehkä yritän saada aikaiseksi lähettää vaikka jo jonkun joululahjan, he ovat todellakin sen ansainneet.

IMG_7976

IMG_7963

IMG_7959

IMG_9402

Tämä uudelleenkohtaaminen oli täynnä tunnetta. Se oli jotain sellaista, mitä ei voi rahalla ostaa. Joskus matkojen kohokohdat ovat niitä niin sanotusti tavallisia asioita. Pieniä kohtaamisia ja pieniä asioita, jotka jättävät kaikken pysyvimmän muistijäljen. Uskon, että tämä kohtaaminen pysyy sekä minun että tuon perheen mielessä pitkään.

IMG_9403

Jaa kavereillesi! Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Leave A Reply

Navigate