Itä-Euroopan vuorien valloitusta

Kaupunkielämä on inspiroivaa, mutta kaipaan vastapainoiksi myös luontoa. Tervehenkinen ulkoilu ja reippailu luonnossa saa mielen lepäämään. Luonnossa liikkuminen antaa energiaa ja kuten jo edellisissä kirjoituksissa olen kertonut, etenkin syksy on itselleni hyvinvoinnin ja itseeni keskittymisen aikaa.

Noin vuosi sitten energisoiva syksyreissuni suuntautui itäiseen Eurooppaan, jossa hyvän ystäväni, Empun, kanssa valloitimme Karpaattien vuoriston Tatra-vuoret Slovakian sekä Puolan puolelta. Pienen pohdinnan jälkeen (olin myös miettinyt Alppeja), päätimme suunnata jonnekin hieman tuntemattomammalle maaperälle ja se oli mahtava päätös.

Matkustimme Berliinistä junalla Bratislavan ja Wienin kaupunkilomien kautta luontoon. Bratislavasta pääsi kätevästi Slovakian pohjois-osassa sijaitsevaan vuoristoon. Sieltä olimme varanneet kivan kotimajoitushuoneen sympaattisesta Zdar:in kylästä, jossa lampaat hengailivat pelloilla ja elämä oli maaseutumaista ja pysähtynyttä.

Päivisin vaeltelimme, iltaisin istuskelimme vuorten rinteillä tai laaksossa ja fiilistelimme paikkaa ja elämää yleisesti. Ruokaa sai paikalisista ravintoloista. Muistan kyllä hyvin muun muassa erittäin suolaisen salaatin. Nämä maat eivät varmasti mene kulinaristin TOP5 -kohteisiin.

Etäisyys Slovakian majapaikastamme Puolaan (Zakopane) oli vain noin 15 km ja maiseman erilaisuus vuoren eri puolilla yllätti. Slovakian puolen maisema oli karua; kivikkoa ja havumetsää. Puolan puolella maisema taas oli hieman vehreämpää ja vaellus rankempaa. Puolassa vaellusreitillämme vuori kirjaimellisesti ylitettiin. Vuorelle nousu ja vuoren toista rinnettä alas kipuaminen kivenlohkareita pitkin kesti yhteensä noin kuusi tuntia. Slovakian puolella vaeltelimme kivikkoisia polkuja pitkin vuorenrinteillä noin neljä tuntia.

Vuoristossa on satoja, varmaan tuhansia kilometrejä eritasoisia, hyvin merkattuja vaellusreittejä. Jokainen voi oman kuntonsa mukaan valita itselleen sen sopivimman. Vuorten huiput voi valloittaa jopa gondoli-hississä istuen, mutta itse en silloin käyttäisi termiä ”vuoren valloitus”.
Me menimme Slovakian puolella kyseisellä hissillä vuoren puoleen väliin ja aloitimme vaelluksen sieltä. Olisin hyvin voinut elää ilman tuota turisteille suunnattua.

Puolassa jätimme hissikuljetuksen suosiolla väliin ja tarvoimme vuoren rinteen alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Lähestyessämme huippua, huomasimme, että vastakkaisella vuoren rinteellä oli myös karhuemo poikasensa kanssa päiväkävelyllä. Näin siis elämäni ensimmäisen karhun (eläintarhoja lukuunottamatta) Puolassa.

Kaiken kaikkiaan aika rankka fyysinen koettelemushan se +30c asteen helteessä kiipeäminen oli, mutta oli se ehdottomasti sen arvoista. Jalat maitohapoilla ja nälkäisinä olimme varmasti valtavat ateriamme ja paikalliset oluet vaelluksemme jälkeen ansainneet!

Huomenna starttaan taas matkalle. Tällä kertaa lennän Kroatiaan ja jatkan matkaa kohti Montenegron vuoristoseutuja. Lennot varasin toissapäivänä, joten juurikaan en ole matkaa suunnitellut. Katsotaan, minne lopulta päädyn. Durmitorin kansallispuisto ainakin kiinnostaisi. Sinne siis huomenna vaeltelemaan, jihuu!

Pssst! Jutun kuvat ovat hypänneet matkasta pois blogin muutossa. Asia korjaantuu pian!

Leave A Reply

Navigate