Energiaa Kolilta


”There is no Wi-Fi in the forest, but I’m sure you’ll find a better connection.”

Ennen Itä-Suomen Kolille päätymistä olin törmännyt moneen kertaan Kolista puhuttaessa sanoihin energia, haltija, velho, henget ja ties mihin muihin vastaaviin sanoihin jo monessa eri yhteydessä. Vaikutti siltä, että moni uskoo Kolin olevan monella tasolla erityinen paikka ja että noihin vaaramaisemiin liitetään monenlaista eri uskomusta. Joidenkin mielestä nämä ovat aivan huuhaata, jotkut uskovat, tuntevat ja kokevat. Kaikki tavallaan; uskokoon jokainen, mitä haluaa.

Ukko-Kolin valkoiset kvartsiittikalliot ovat tunnetusti olleet voimaa ja energiaa antava paikka. Itse myönnän, että minun suosikkipaikkani Kolilla ei ollut tuo postikorttien tunnetuin maisema. Se on makuuni liian tuotteistettu ja muut ihmiset häiritsivät hölöttäessään nauttimistani. Jos kyseessä on luontokohde, en kaipaa sinne juurikaan muita ihmisiä. Toki, kaunis se on silti.

Minulle Kolin seudun kaunein huippu taisi olla tämän tunnetuimman Ukko-Kolin lähellä sijaitseva Paha-Koli. Myös Akka-Koli on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Kyllä niitä maisemia katsellessa mieli lepäsi; Pielinen edessä pienine saarineen ja ympärillä metsää silmin kantamattomiin.

Muutaman Kolilla vietetyn päivän aikana vaeltelin siskoni kanssa Kolin kansallispuiston maisemissa pitkin poikin. Polut ovat hyvin merkattuja ja maasto vaihtelevaa. Kolin vaellusreiteistä jokainen voi helposti löytää ne itselleen sopivimmat polut.

Teimme päivävaelluksia, joka on aina pitkiä vaelluksia helpompaa. Ei tarvitse kuljetella kaikkia mahdollisia kamoja mukana ja liikkuminen on ketterämpää. Illaksi palasimme aina ihanaa maatilamajapaikkaamme, Elontilalle. Elontilasta kerron teille yksityiskohtaisemmin erillisessä postauksessa, se on kokonaisen postauksen arvoinen paikka!

Kolin reiteistä mieleeni jäi erityisesti vaellus satumaisen, sammaleisen metsän läpi Tarhapuro-vesiputoukselle, joka muuten taitaa olla keväällä kaikkein upeimmillaan! Se oli uskomattoman vaikuttava. En ollut koskaan ennen nähnyt Suomessa oikeaa vesiputousta (jos nyt joitakin naurettavan pieniä puroja ei lasketa) ja tämä puoliksi sula, puoliksi jäinen, monen metrin korkuinen vesiputous oli maaginen ja niin kaunis! Wau.

Tarhapurolta kannattaa jatkaa matkaa läheiselle Mäkrälle, joka on myös yksi Kolin korkeimmista vaaroista. Näkymä Mäkrältä Pieliselle on upea ja toiseen suuntaan avautuu metsämaisema, kauempana näkyy pieni järvi.

Luonnossa liikkuminen on itselleni ehkä se paras tapa rentoutua. Metsä on ihmeellinen paikka ja Kolin puhdas metsämaisema on ehkä kauneinta metsää, mitä kuvitella saattaa. Harvoin Suomestakaan löytää niin elävää ja vehreää metsämaisemaa ja pisteenä I:n päälle haluan korostaa sitä, että Kolita löytyy paikkoja, jonne ei kuulu minkäänlaista melua. Ainoa melu, tai paremmin sanottuna ääni, monin paikoin oli linnun viserrys. Tämä hiljaisuuskin on melko harvinaista herkkua.

Oli ne sitten ne Kolin kuuluisat energiat tai joku muu, olo Kolilla vaeltelun jälkeen on ollut harvinaisen rentoutunut. Kyllä luontoon on aina tietyin väliajoin (lue: aika usein) päästävä vastapainona hektiselle kaupunkielämälle ja tänä kesänä aion muistaa tämän luonnossa liikkumisen jälkeisen hyvän fiiliksen ja hakeutua useammin sinne, mistä tämän olotilan helpoiten saavuttaa eli luontoon.

Psssst! Jutun kuvat ovat hypänneet matkasta blogin muutossa. Asia korjaantuu pian!

Leave A Reply

Navigate