Elämäni aamut

Kuinka usein muistat aamun tunnelmat? Kuinka moni elämäsi aamu on jättänyt mieleesi pysyvän jäljen?

Olen aamu-uninen, mutta muutaman päivän Turkin matkaltani mieleeni jäi yllättävän moni aamu. Ensimmäinen aamu on aina intoa täynnä. En malta nukkua pitkään, vaikka kuinka väsyttäisi. Tapani mukaan heräsin ensimmäiseen Turkin aamuun jo ennen auringonnousua. Auringonnousu uudessa maassa on aina koettava, vaikka silmät ristissä.

TurkkiSuuntasin Finiken sataman läheiselle aallonmurtajalle reissussa mukana olleiden Inna-Pirjetan ja Henriikan kanssa. Siellä sitten ihailimme uuden päivän sarastusta ja ainakin minä nipistelin itseäni:

”Nukunko vielä vai olenko oikeasti katsomassa auringonnousua Turkissa?”.

Turkki

Turkki

_MG_6421

Toinen mieleeni jäänyt aamu oli aamu Kalkanin vuoristossa, merinäköalalla varustetussa villassa. Aurinko nousi selkäni takaa valaisten meren ja samaan aikaan aamun ensimmäinen rukouskutsu alkoi kaikua jostakin kauempaa. Maisema oli vaikuttava ja uima-allas edessäni kutsui pulahtamaan. En tosin pulahtanut, lämmin sänky vei voiton. Hieman myöhemmin Henriikka pulahti.

Kalkan, Turkki

_MG_6996

Sitten on vielä se aamujen aamu.

Se aamu, johon heräsin riippumatostani, laivan kannelta. Meri oli tyyni ja maisema kuin maalauksesta. Olin myös herännyt vahingossa keskellä yötä ja nähnyt taivaan täydempänä tähtiä kuin koskaan. Aamulla ei edes herätyskello herättänyt minua makoisilta uniltani. Herätys tapahtui vasta, kun Henriikka porhalsi paikalle kameransa kanssa hihittelemään ja ikuisti ikimuistoisen aamuni laittaen unenhöyryisen naamani samalla koko maailman ihmeteltäväksi.

_MG_6626

_MG_6584

_MG_6619

Aamujen aamun kategoriaan menee myös aamu, johon heräsin samoin laivan kannelta. Tuolloin en tosin nukkunut riippumatossani, nukuin patjalla. Noita yön paria tuntia en nukkunut kannella yksin. Kannen kaikki paikat olivat varattuja. Juuso nukkui purjepussissa, Konsta ja Timo riippumatoissaan ja Henriikka minun laillani patjalla. Sofia uneksi laivan sisällä.

Tuo aamu ei myöskään ollut aamu vaan omien laskujeni mukaan aamuyö. Syy tuona aamuyönä ennen kukkojen lauleloita heräämiseen oli kuu. Tuon aamuyön kuu oli kuiden kuu. Se oli suuri superkuu, joka oli myös punaiseksi värjäytyvä verikuu, joka kaiken tämän ihmeellisyyden lisäksi pimeni.

Superkuu, verikuu ja pimenevä kuu.

Tuona aamuyönä heräsin harvinaisen huonosti nukutun yön (vai pitäisikö sanoa tunnin) jälkeen itselleni piinalliseen aikaan, mutta kyllä se oli sen arvoista. Tällaisena elämystenmetsästäjänä en vain olisi voinut nukkua onneni ohitse. Sain jopa räpsäistyä vanhahkolla kamerallani edes jotenkin päin siedettäviä kuvia tuosta kummallisesta kuusta. Kuvani ei vedä vertoja Juuson ja Konstan kuville, mutta annettakoon se anteeksi.

Oi aamut. Aamut lomalla taitavat olla ihmisen parasta aikaa. Niitä ei kannata uneksia, ne kannattaa elää todeksi!

*Olin matkalla Turkin valtion kulttuuri- ja matkailuviraston vieraana. Matka oli osa Sail for good -projektia

Leave A Reply

Navigate