christiania koopenhamina

Matka Kööpenhaminan boheemin Christianian sydämeen

Aivan Kööpenhaminan sydämessä, Helsingin Punavuorta tai ehkä Töölöä tunnelmaltaan muistuttavan Christianshavnin alueella, sijaitsee Tanskan pääkaupungin erikoisin kaupunginosa, boheemi Christiania. Minkälainen paikka Christiania on ja miksi se vei jalat altani? Moni tietää Euroopan ainoan virallisen vapaakaupungin, hippien ja anarkistien vuonna 1971 valtaaman, Christianian ainakin nimeltä. Moni on kuullut, että entisellä kasarmialueella eletään vielä tänäkin päivänä tyypillisestä Euroopasta poikkeavaa taiteilijaelämää. Moni on vähintäänkin kuullut Christianian huumeista. Kun suuntasin epäilevänä ja kamera hieman piilossa keväisen Kööpenhaminan viikonloppumatkan viimeisenä päivänä jo pitkään minua kiinnostaneeseen vapaakaupunkiin, en oikein tiennyt, mitä odottaa. Odotin boheemin ränsistynyttä paikkaa, jossa voin kuvata katutaidetta. Se, mitä löysin, ylitti kaikki odotukseni ja päivän päätteeksi poistuin Christianiasta hymyissä suin, kaunis haikeus sydämessä…

Boulebar Copenhagen

Kööpenhaminan Boulebar: Petanqueta ja herkuttelua

On perjantai-ilta ja tekisi mieli puuhastella jotakin. Baariin ei huvita lähteä vain kaljaa lipittämään, keilaamassakin on oltu monta kertaa. Leffassa ei pyöri mitään jännää, eikä biljardikaan houkuta. Miltä kuulostaisi Kööpenhaminan vaihtoehto aktiiviselle sosialisoinnille? Miltä kuulostaisi ravintola, jossa voi pelata ranskalaisista puistoista tuttua petanque-peliä? Tätä varten on Boulebar. Kööpenhamina vaikuttaa tällä hetkellä Pohjoismaiden petanque-pääkaupungilta, sillä kaupungissa on jo useampikin baari tai ravintola, joissa pääsee tähtäämään metallikuulalla toista kuulaa. Mikäs sen hauskempaa sosialisointia kuin pallojen heittely, kupliva juoma kädessä etenkin? Boulebar on kaupungin uusi tulokas. Sisustukseltaan viihtyisä ja nuorekkaan rento paikka on kahdessa eri tasossa. Yläkerta jakaantuu ruokailijoiden ja pelureiden kesken, alakerta on vain sosialisointia, lasien tyhjennystä ja pelaamista varten. Pääsimme meidän…

Tavattaisiinko 17 vuoden jälkeen?

Vuosi 1999 muutti elämäni suunnan. Lukukauden kestävä vaihto-oppilasvuosi Yhdysvaltojen Minnesotassa, Keskilännen kehdossa, ei tule koskaan piirtymään pois muistojeni maisemasta. Vietin suuren osan vuodesta koulun penkkejä kuluttaen, paikallisessa lukiossa opiskellen. Koska olin ja olen edelleenkin kiinnostunut vieraista kielistä, opiskelin joka ikisessä jaksossa saksaa. Saksaa opiskeltiin tietysti englanniksi ja välillä opin uusia sanoja samaan aikaan kahdella eri kielellä. Muistan edelleen opettaja nimen, Miss Hallberg. Nuorehko ja rempseä nainen sai välillä hermoromahduksen, kun ihmiset eivät osanneet ääntää sanoja oikein. Itsekin omaksuin amerikkalaisen tavan puhua saksaa, kuuluakseni joukkoon paremmin. Tästä kuulin moneen otteeseen Suomeen palattuani, ääntämiseni oli erittäin vääränlaista. Koska satuin olemaan Kööpenhaminassa viime viikonloppuna, sain päähäni spontaanin ajatuksen nähdä ystäväni 17 vuoden takaa.…

Aivan Köpispäissään

On olemassa paikkoja, joiden tunnelma virtaa endorfiinin lailla oman kehon jokaisessa solussa. Paikkoja, joihin saapuessasi olet saaapunut kotiin. Kööpenhaminasta tuli minulle sellainen paikka viimeistään ensimmäisenä sooloseikkailun keväisenä päivänä. Ah, ihana Kööpenhamina. Matka Kööpenhaminaan oli osa aiemmin mainitsemaani momondon ambassador -ohjelmaa. Meidät, momondon pohjoismaiset bloggaajakumppanit, oli kutsuttu momondon päämajan tukikohtakaupunkiin maaliskuun viimeisenä perjantaina. Meitä reissaavia bloggaajia taisi olla yhteensä kymmenisen, ehkä hieman enemmänkin. Suomea edusti lisäkseni Aamukahvilla-blogin Elovena-tyttö eli Henriikka, jonka kanssa lensin Kööpenhaminaan aikaisella aamulennolla. En ole varma, kumman silmät olivat enemmän ristissä, vai olivatko kenties Suomen ambassadoreihin kuuluvien Stellan ja Jarnon parin tunnin yöunien jälkeiset silmät meidänkin silmiämme enemmän vinksallaan. Säteilevältä upea pariskunta silti näytti, kuten aina. Viikonloppu Kööpenhaminassa…

ukulele

Lainattu ukulele – syy palata Kööpenhaminaan

En tainnut vielä edes kertoa matkastani Kööpenhaminaan, mutta istun nyt lentokoneessa matkalla sieltä jo Helsinkiin. Sisälläni kihelmöi, olen rakastunut. Kööpenhamina osui ja upposi, se tuntui juuri niin hyvältä kuin jalat alta vievä kaupunkirakkaus voi parhaimmillaan tuntua. En tiedä, johtuvatko villit tunteeni Kööpenhaminan meitä hellineestä keväisestä tunnelmasta vai jostain syvemmästä. Palaset vain loksahtelivat taas paikoilleen, tällä kertaa Kööpenhaminan värikkäillä kujilla. Istuimeni alla on ruskean käsimatkatavaralaukkuni lisäksi pienen kitaran muotoinen, ruskeansävyinen laukku. Tuossa laukussa on puinen ukulele. Tuo ukulele on lainassa minulla. Se päätyi käsiini, kun kerroin halustani oppia soittamaan kyseistä soitinta. Hetkeä myöhemmin olin hakemassa ukulelea värikkäästä talosta portaatkin rullaluistimissaan kipuavan, inspiroivan ihmisen kanssa. Sulosointuisen soittimen omistaja on yksi uusista tanskalaisista…