Berliini, täältä tulen!

image

Päivät vilisevät ohitse kuin Sri Lankan bussit. Välillä tuntuu, ettei pääkään pysy enää menossa mukana. Minne olen menossa? Missä minun pitikään olla? Kenelle pitikään soittaa? Mikä lasku piti maksaa? Minne ja milloin olen matkustamassa ja kenen kanssa?

Nyt päällimmäisenä kysymyksenä on: monelta lento läntee ja olihan se torstaina? Olen siis suuntaamassa Berliinin aivan pian. Pari päivää tiukkaa puserrusta töissä ja olen taas suosikkikaupungissani, jonka ihanuuden unohdan, ellen pääse sinne jotakuinkin juuri nyt.

Lumistakin lumisempi Helsinki jää hetkeksi taakse ja menen ihmettelemään Berliinin elämää. Torstaina aamulla istun jo jossakin kodikkaan rosoisessa kahvilassa herkuttelemassa. Niin, Berliinissä kuuluu herkutella.

Lähden matkaan yksin, mutta espanjalainen liitty seuraani seuraavana päivänä. Hänelle tämä tulee olemaan ensimmäinen kerta Berliinissä, joten jo oli aikakin. Pääsen toimimaan matkaoppaana. Tai sitten istumme vain kivoissa kahviloissa ja kuppiloissa – herkutellen.

Koti. Kohta kaivan taas taskustani kissa-avaimenperällä varustetun hymynaama-avaimen ja avaan tutun oven. Kohta pääsen taas toiseen kotiini. Pääsen taas Berliinin kotiini. Onkohan se vielä ennallaan? Miltähän koti nyt tuntuu? On suoraan sanottuna aina yhtä omituinen tunne astella sisään berliiniläiseen asuntoon, joka sattuu olemaan oma asuntoni ja oma Berliinin kesämökkini.

Berliinissä aion siis lähinnä ottaa iisisti ja rentoutua. Tammikuun seikkailut eivät jää siihen, vaan käytännössä päivä Berliinistä paluun jälkeen alkaa taas Nordic Bloggers’ Experience, suuri pohjoismainen bloggaajatapahtuma. Siitä saatte kuulla myös lisää aivan pian. Jihuu, nyt mennään eikä meinata! Nyt seikkailaan!

EN // I am off to Berlin in a couple of days. I still cannot believe that I actually have another home there. 

Jaa kavereillesi! Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Leave A Reply

Navigate