Aurinkoa mulle heti nyt!

Märkiä rättejä liitelee kovan pohjoistuulen mukana vaakatasossa. Mintunvihreät tennarini ovat jo kastuneet ja käsiä paleltaa. On huhtikuun loppu ja olen jo siirtynyt talven toppauksista kevätvetimiin. Sitä paitsi, vielä kuukausi sitten olin tropiikin kesässä ja pari viikkoa sitten Kööpenhaminan keväässä. Olenko Nyt, mitä tämä on? Olenko taas syksyssä? Missä on aurinko, missä on lämpö ja missä ovat kevään kukkaset?

Tiedän, maailmassani kaikki on kai melko hyvin, jos eniten narisuttava asia on sää. Sää, jolle ei oikeasti edes voi tehdä mitään ja sää, jonka kanssa pitää vain elää ja keli, joka on myös pukeutumiskysymys. Narisen siitä nyt silti, nyt narisuttaa. Nokkakin vuotaa. Nari, nari.

Levoton mieli on tällä viikolla samoillut jo kaikkialla, kaikissa maailman trooppisissa paratiiseissa ja hiekkarannoilla. Tällä viikolla olen miettinyt jopa Suomea asuinmaana. Riittäkö minulle muutaman (tai no, kahden) kuukauden lämmin jakso vuodessa? Onko tämä maa, jonka kanssa haluan jakaa suurimman osan aikaani? En tiedä, en oikeasti tiedä.

Samaan aikaan tuntuu hurjalta narista yhtään mistään. Sää on juuri nyt aivan sieltä ja syvältä, mutta olemme silti erittäin etuoikeutetussa asemassa. Asumme maassa, josta käännytetään tällä hetkellä monia turvaa hakevia ihmisiä. Moni näistä ihmisistä antaisi mitä vain saadakseen jäädä maahan, jossa asiat periaatteessa toimivat ja jossa ei tarvitse elää sodan jaloissa. Näin, vaikkei auriko paistaisi koskaan tänne Pohjolan pohjoiseen kolkkaan.

Oli miten oli, tänään narisen. Antakaa minun narista. Kaikkea ei voi verrata maailman isoimpiin ongelmiin. Tänään tuntuu tältä, lämmön laskeuduttua maahamme tuntuu varmasti taas jo kovin toisenlaiselta. Lämpö, tule jo!

Miten te jaksatte odottaa kesää? Nautitteko lämmöstä kuten minä?

Jaa kavereillesi! Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Leave A Reply

Navigate