Auf Wiedersehen, Berlin!

Viikko oleskelua suosikkikaupungissani on taas tullut päätökseen. Minun ja Berliinin intensiivinen kaukosuhde syvenee joka kerta vähän lisää. Tunnen Berliinin hyvin, pidän siitä sellaisenaan ja silti se osaa joka kerta hieman yllättää. Joka kerta kun kohtaamme, löydän siitä jonkun uuden puolen, uuden ulottuvuuden. Se ei koskaan kyllästytä minua ennalta-arvattavuudellaan, koska sitä se ei koskaan ole.

Oleiluni Berliinissä ei niinkään ole lomailua. Tai on se lomailua, jos lomailu tarkoittaa vapaa-aikaa poissa arjesta. Tavallaan kuitenkin elän Berliinissä joka kerta arkea. Elän sellaista elämää, jota se voisi mahdollisesti tuossa kaupungissa asuessa olla. Okei, ehkä en joka päivä kävisi arkea eläessäni syömässä ulkona ja arkeeni kuuluisi myös työnteko.

Yhteen viikkoon mahtuu paljon, jos ottaa ajasta kaiken irti. Vaikka otan ajasta kaiken irti, oleiluni Berliinissä ei missään nimessä ole suorittamista. Ehkä tässä piileekin syy, miksi nautin siellä olosta niin paljon. Teen juuri, mitä huvittaa ja milloin huvittaa. Jos ei huvita, tiedän voivani tehdä tekemättä jääneen asian seuraavana päivänä tai seuraavalla kerralla. Minä kuitenkin aina palaan Berliiniin ja luultavasti joku päivä vielä voin kutsua itseäni berliiniläiseksi.

Viikko fiiliksen mukaan elämistä boheemissa Berliinissä sisälsi paljon elävää musiikkia, erittäin paljon hyvää ruokaa (onneksi en jaksa tarkkailla vaakaa liian usein), nautinnollista juomaa, rantabaareja, uusia tuttavuuksia, vanhoja tuttavuuksia, tropiikiin lämpöä, kuumailmapalloajelun, yön balilaisessa mökissä, saunoja, porealtaita, käärme-tuttavuuden (ystävälläni on trooppinen käärme, jota pidin kädessäni), joogaa, kattoterasseja, jalkapallomatseja, vaeltelua ja fiilistelyä.

Loppujen lopuksi kuitenkin tuntuu, että en tehnyt juuri mitään. Välillä parasta onkin juuri se, että vain osaa pysähtyä ja osaa nauttia olostaan ilman pakottavaa tarvetta tehdä, nähdä ja kokea. Olen kaiken kaikkiaan etenkin ensimmäisilläni reissuilla suorittanut niin paljon oikeasti tuntematta mitään tai tavallaan edes elämättä niitä hetkiä tai tuntematta niitä paikkoja.

Berliini on minulle kaiken sen suorittamisen vastakohta. Se on ollut sitä alusta asti, jolloin päätin kuukauden interrailin sijasta vuokrata jostakin Euroopan kaupungista huoneen kokonaiseksi kuukaudeksi ja keskittyä siihen. Tuo oli se päätös, josta minun ja Berliinin kestävää laatua oleva suhde sai alkunsa. Tälläkin kertaa jätin ihanan Berliinin taakseni, mutta siellä se odottaa, lojaalisti paikallaan. Se antaa minulle vapauden mennä ja viilettää, tutkia muita maita, kaupunkeja ja mantereita. Samalla se tietää, ainakin minä tiedän, että sinne aina palaan.

Juttua Saksan pääkaupungista riittää taas vaikka millä mitoin ja samaan aikaan juttuvuoroaan odottelee myös muun muassa mieletön kokemus ja tarina eli juttu Saharan autiomaasta, jossa pääsin käymään hetki sitten päättyneellä Marokon reissullani. Toisaalta minulla on jo seuraava reissu tiedossa ihan muutaman päivän päästä, joten varoitan jo etukäteen, tulevissa jutuissa tullaan hyppimään maasta toiseen ja kaupungista luontoon, mutta eikös se ole vain mukavaa? Vaihtelu virkistää, ei siitä mihinkään pääse. Kiitos Berliini ja Auf Wiedersehen!

Jaa kavereillesi! Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Pin on Pinterest0

Leave A Reply

Navigate