Akrojoogaa ja lentoa

Sumuinen tiistai-ilta ja pääsin töistä ilta-painotteisiin työaikoihini nähden suhteellisen ajoissa, jo klo 19. Vaihtoehtona oli suunnata suoraan kotiin tai lähteä melkein jo tavaksi muodostuneelle tiistai-illan teelle tai tuopille. Tiistai nyt vaan sattuu olemaan yleensä sellainen hieman mitäänsanomaton päivä, jolloin haluan usein uhmata kaikkea ja kaikkia ja tehdä jotakin oikeasti kivaa. Juuri nyt en pysty olemaan reissussa, mutta tänä tiistaina päätin vähän urheilla.

Olen kertonut, että haluan joogan takaisin elämääni. Liimasin jopa vuodenvaihteessa tekemääni aarrekarttaan sanan jooga muistuttamaan minua siitä, etten kiireeseen tai muuhunkaan vedoten jätä tuota rakasta harrastustani enää elämässäni taka-alalle. Se tasapainottaa sopivasti tätä ihanan levotonta mieltäni- nimenomaan vain sopivasti. Sama pätee muuten tanssinkin kanssa. Nämä kaksi asiaa tekevät arjestani mukavampaa.

Istanbulin reissullakin pidin kiinni edes jonkin asteisesta joogaelämäntavastani ja kävin testaamassa paikallisen joogakoulun tuntia. Bongasin netistä joogastudion nimeltä Changir ja sinne siis vaan. Opetus oli tietysti turkin kielellä, joten aika paljon jouduin sivusilmällä vilkuilemaan, että mitäs nyt tehdään. Silti, jooga on kuitenkin loppujen lopuksi enemmän tai vähemmän samanlaista maasta tai kaupungista riippumatta.

Tänään testasin akrojoogaa. Ai mitä se on? Kuvittele, kun jooga ja akrobatia kohtaavat ja siihen lisätään pieni ripaus ihmisten välistä luottamusta ja hauskuutta. Aiemmin olin kokeillut kyseistä lajia hieman erilaisissa puitteissa kerran ja tuo kerta tapahtui Balilla. Tänään suuntasin jo tutuksi tulleeseen joogastudioon, Helsingin Pranamaan. Sinne on jotenkin niin helppo mennä muutenkin, onhan se kotimatkani varrella.

Akrojoogan harrastaminen voisi tehdä meille suomalaisille aika hyvää. Olemme kuitenkin kansa, jolla oma henkilökohtainen reviiiri on harvinaisen suuri ja vieraiden kanssa liian läheinen kotankti on monelle vähän outoa ja vaivaannuttavaa. Tästä tulikin mieleeni Istanbulissa kohtaamani kauppiaan kommentti suomalaisista ”Cold country, cold people”.

Akrojoogassa joutuu hetkeksi unohtamaan nämä reviiriasiat ja kylmyyden, joutuu luottamaan vieraaseen ihmiseen. Kyseisen joogan kautta itselleni kovin tuttu sana, lentäminen, on nyt saanut ihan uuden merkityksen. Akrojoogassa tosiaan lennetään, toiseen ihmiseen luottaen. Siinä tehdään ilmassa, toisen ihmisen vartalon voimaa avuksi käyttäen, toinen toistaan omituisempia ja hurjempia asioita.

Muistuikin muuten mieleeni tuo Balin akrojoogakokemus. Tunnin veti erittäin komea etelä-amerikkalainen mies, Carlos. Hänen kanssaan ohjaajana toimi herttainen ja mukava nainen, jonka nimi ei jostain kumman syystä jäänyt yhtä hyvin mieleeni. Juu-u, kyllä siellä kelpasi joogailla. Voisi sanoa, että puitteet olivat kaikin puolin kohdillaan, kun pääsi lentelemään akrojoogan tiimoilta tuon komistuksen päällä ja linnut laulelivat ulkona. No joo, tuostahan tietysti akrojoogassa ei todellakaan ole kyse (älkää myöskään tehkö tästä vääriä johtopäätöksiä), mutta eihän mukavista ja kaikin puolin miellyttävistä ihmisistä nyt koskaan ole mitään haittaa, eihän? Hih.

Pienissä porukoissa tapahtuva lentely murtaa kyllä kaikki jäät. On pakko vain heittäytyä ja hauskaahan se on. Kannattaa siis testata täällä Suomessa ja maailmallakin, jos tilaisuus tulee eteen. Aina on hyvä hetki kokeilla jotakin uutta harrastusta tai asiaa, joka voi tehdä arjesta ja elosta entistä hauskempaa! Kuka nyt ei tykkäisi lentää ja ainakin oma tiistaini muuttui hieman kiukkuisesta päivästä heti huomattavasti mukavammaksi.

Kuulin muuten akrojoogaohjaaja-Timolta, että esimerkikisi Barcelonassa on laaja ja aktiivinen akrojoogayhteisö. Joka päivä, kun kello lyö kuusi illalla, joukko akrojoogeja kokoontuu ihanaan Ciutadella-puistoon lentämään. Sinne siis ensi kerralla Barcelonassa tutustumaan ihmisiin ja liihottelemaan!

Leave A Reply

Navigate