Äiti, joka nauttii koruttomasta arjestakin

Tänään on äitienpäivä. Yritin muistaa ulkoa jonkun niistä runoista, jonka olen Leena-äidilleni lapsena rustannut. En enää muista, joten kirjoitan uuden raapustuksen ylistykseksi äidilleni, maailman parhaalle äidille.

Minun äitini, Leena, on aivan tavallinen äiti − hyvällä tavalla. Hän on vähään tyytyväinen ja hetket jumppalaitteiden äärellä työpäivän jälkeen, Kauniita ja rohkeita sekä Emmerdalea katsoen, ovat arjen luksusta. Minun äitini nauttii arjesta, hän ei etsi suureellisia elämyksiä. Hän eroaa tässä asiassa itsestäni suuresti, mistä lie on oma seikkailugeenini minuun tullut, koska isänikin saa enemmän turvaa tavallisesta arjesta ja rutiineista.

Äitini on aina ollut ihanteellinen äiti. Lapsuudessani äiti tuli aina katsomaan minun ja sisareni jalkapallopelejä, aina kannusti kentän vierellä jännittäen. Hän kannusti ja kannustaa edelleenkin kaikessa. Hän on aina tukenut meitä meidän omalla, valitsemallamme tiellä. En koskaan saanut kuulla kotoa, mitä minusta pitäisi tulla tai miten minun pitäisi opiskella. Sain valita ammattini ja koulupolkuni aivan itse, sain olla oman tieni tallaaja.

Äiti uskoi, että miten ikinä elämäämme elämme, elämme sitä oikein. Kotoa kartsalle lähtiessä suurin neuvo oli, että huumeisiin ei saa koskea. Tämän yhden tiukan pyynnön ollessa ainoa pyyntö, halusin noudattaa sitä ja säilyttää vapauteni jopa kotiintuloaikojen suhteen. Näin toimin itsekin parhaiten, vapauden suomien siipien saattelemana. Silloin voin lentää, silloin puhkean kukkaan. Jos sääntöjä on liikaa, niitä vasten haluaa taistella.

Äitini on aina ollut ihanteellinen äiti. Lapsuudessani äiti tuli aina katsomaan minun ja sisareni jalkapallopelejä, aina kannusti kentän vierellä jännittäen. Hän kannusti ja kannustaa edelleenkin kaikessa.

Äiti ei ole koskaan kokkaillut meille Instagram-seksikkäitä aterioita, emme me niitä olisi huolineetkaan. Meille riittivät juhlapäivinäkin ranskalaiset perunat ja Wieninleike. Olin 7-vuotias, kun vanhempani erosivat. Äiti elätti meitä yksinhuoltajana pitkälti aina ja asuimme hänen luonaan. Muutimme usein, vaihtelunhalusta ja muuttuvan tilanteen takia. Asuimme samalla paikkakunnalla varmaan kymmenessä eri osoitteessa. Äiti halusi aina tarjota meille parasta, meillä oli tiukasta rahatilanteesta huolimatta aina omat huoneet sisareni kanssa. Isän luona kyläilimme silti harva se päivä. Draamaa erossa tai erillään elossa ei ollut. Hyvä niin.

Teinivuosina olin kuin kuka tahansa teini, aikamoinen teinihirviö siis. Huusin ja kiukuttelin. Vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa muutti jotakin ja vuoden jälkeen kotiin palasi mieleltään levollisempi nuori nainen, jonka suurin vaiva oli valtava matkakuume. Olen aina kiitollinen äidilleni, joka mahdollisti suuren unelmani toteutumisen. Ilman tuota vuotta Yhdysvaltojen Minnesotassa, en varmasti rustailisi nyt tällaisia juttuja teille. Minnesota-vuoden äidistä tuli minulle myös niin sanottu toinen äiti, Amerikan äiti, joka tulee myös aina pysymään elämässäni – vaikka onkin kaukana.

Asuimme samalla paikkakunnalla varmaan kymmenessä eri osoitteessa. Äiti halusi aina tarjota meille parasta, meillä oli tiukasta rahatilanteesta huolimatta aina omat huoneet sisareni kanssa.

Leena-äitini pistää siis aina meidän tarpeet omiensa edelle ja auttaa aina hädässäkin. Näin hän teki mahdollistaessaan vaihto-opppilasvuotenikin. Hän ei myöskään halua toistaa itse kokemiaan vääryyksiä. Tästä parhaiten muistan esimerkin päiväkirjasta. Äitini on sanonut, ettei koskaan aio lukea meidän päiväkirjoja, koska hänelle on tehty niin. Hän ei halua saada samaa pahaa oloa aikaan muille. Kosto ei elä äitini maailmassa.

Äitini ihmettelee usein haluani mennä ja olla kuin pää kolmantena jalkana. Hänelle matkailu ei ole koskaan ollut itsestäänselvä asia, pitihän hänen aina elättää kaksi tytärtä. Rahaa ei ollut, ehkei myöskään uskallusta. Toisaalta, ehkei edes tarvetta. Risteilyillä äiti kävi usein, sen muistan. Tansseissa hän käy harva se viikko ja luonto on aina ollut äidin sydäntä lähellä. Viime vuosina äiti on rohkaistunut ja uuden elämänkumppanin myötä äitini on nähnyt hieman maailmaakin. Tapasin äidin ja Markun kerran jopa Berliinissä. Ties missä seuraavaksi, vaikka enemmän olemmekin Keski-Suomen polkuja tallailleet yhdessä.

Äiti on nykyään myös ystävä. Hän saattaa tokaista kaksimielisen vitsin ruokapöydässä tai neuvoa ihmissuhdekiemuroissa. Hän kuuntelee ja on aina valmiina auttamaan. Ainoa, mitä äiti ei vuoksemme tee, on saunavuorosta luopuminen. Jos lauantaisauna sattuu minun ja sisareni visiitin ajalle, siitä ei luovuta. Ei, vaikka aikaa yhdessäoloon olisi vain muutama tunti. Arjen rutiinit, niistä ei luovuta!

Kiitos äiti, että olet juuri niin tavallisen erityinen äiti kuin olet! Kiitos, että olet antanut meidän omien siipien kantaa, rajoittamatta meidän eloa liikaa. Juuri vapaus on kantanut molemmat tyttäresi pitkälle!

 

 

Leave A Reply

Navigate